Suomen kunta-alan työpaikkoja aiotaan kehittää Euroopan parhaiksi vuoteen 2020 mennessä.

Alan työmarkkinajärjestöt ovat perustaneet kunta-alan työelämän kehittämisohjelman Kunteko 2020, jolla kehitetään kuntatyöpaikkoja sekä valmistaudutaan edessä oleviin kuntasektoria koskeviin muutoksiin. Ohjelma käynnistyy ensi elokuussa.

Ohjelman tarkoitus on edistää työelämän laatua ja tuloksellisuutta kunta-alalla ja tehdä näkyväksi kuntatyöpaikoilla tehtävä kehittämistyö.

Ohjelmaan kuuluvat kuntakäynnit alkavat tänä keväänä. Ohjelmalle tulee omat internet-sivut. Kehittämistyöhön palkataan asiantuntijoita tukemaan kuntatasolla tapahtuvaa kehittämistyötä.

Tarkoitus on tukea työpaikkojen omista tarpeista lähtevää kehittämistä. Kehittämisen teot ja tarinat sekä vaikuttavat kehittämiskäytännöt kerätään ohjelman sivustolle. Näkyvyyttä on tarkoitus antaa sekä pienille arjen yksityiskohtien parannuksille että uusille toimialarajat ylittäville innovaatioille ja palveluratkaisuille.

Sivuston avulla mukanaolijat voivat jakaa omia kokemuksiaan, saada ideoita omaan kehittämiseen ja oppia toisilta.

 

Asiantuntija-apua tarjolla

 

Kuntekossa pyritään yhteistoiminnalliseen ja pitkäjänteiseen työelämän kehittämiseen. Kuntatyöpaikoille tarjotaan mahdollisuus osallistua ohjelman oppimis- ja kehittämisverkostoihin sekä sisäisten kehittäjien koulutuksiin.

Työyhteisö voi myös saada asiantuntijan tukea ja sparrausta omaan kehittämistyöhönsä.

Lomauttamiseen tai irtisanomiseen valmistavaa toimintaa ohjelmassa ei tueta.

Mukana Kunteko 2020 -ohjelmassa ovat KT Kuntatyönantajat, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ry sekä Kunta-alan unioni.

Ohjelmaa rahoittaa Hämeen ELY-keskus, joka osoittaa tarkoitukseen pääasiassa Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) tulevaa rahaa.

Myös KT Kuntatyönantajat ja pääsopijajärjestöt osallistuvat rahoitukseen.

Rahoitus on tässä vaiheessa varmistettu vuosille 2015–2017.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*