Timo Kietäväinen. (Kuva: Kunta.tv)

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen olisi toivonut, että oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kotouttamiskulujen korvausta olisi päätetty nostaa hallituksen kehysriihessä.

– Se on jäänyt pahasti jälkeen siitä tasosta, mitä sen pitäisi olla.

Niin sanottu laskennallisella korvauksella katetaan kuntien kotoutusmenoja.

– Kotouttaminen jää kuntien kontolle. Korvauksen alhaisuus vaikuttaa kuntien halukkuuteen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kietäväinen pitää kuitenkin tärkeänä, että hallitus pystyi tekemään ratkaisuja kehysriihessä. Hän muistuttaa, että sote-ratkaisun sisältö selviää yksityiskohtaisesti vasta keskiviikkona ja työllisyyspaketti ensi viikon tiistaina.

– Ne ovat kuntien kannalta erittäin tärkeitä.

Kuntaliitossa ollaan pettyneitä siitä, että vieläkään ei saatu varmuutta siitä, saadaanko kuntakokeilu työllistämisessä liikkeelle vai ei.

– Se pitäisi saada ehdottomasti liikkeelle. Toivottavasti ensi tiistaina saadaan siitä varmuus.

Tärkeä kehysriihen päätös Kietäväisen mielestä on se, että työttömät voivat siirtyä niin sanotulta passiivituelta aktiivitukeen.

– Suomeksi sanottuna peruspäivärahaa voidaan muuntaa esimerkiksi starttirahaksi ja ilmeisesti myös palkkatueksi. Tämä on asia, jota kuntakentällä on toivottu.

Hallitus rapsautti
isot leikkaukset

Hallitus rapsautti kunnille 130 miljoonaa lisäleikkauksia. Hallituksen tiedotustilaisuudessa väläytettiin niin asiakasmaksujen korotuksia kuin kiinteistöveron nostoakin.

– Kuntaliiton puolelta toivon, että nyt käydään asialliset neuvottelut, miten tämä homma hoidetaan, Kietäväinen sanoo.

Hän huomauttaa, että asiakasmaksut ovat nousseet jo aika paljon.

– Sekin aiheuttaa jo ongelmia.

Kietäväinen pelkää, että 130 miljoonan potin päälle tulee vielä lisää leikkauksia indeksileikkausten lisäämisestä.

Koska inflaatio on ollut alhainen, 0,85 prosentin lisäleikkaus tehdään kaikkiin niihin eriin, joihin tehtiin indeksijäädytykset – myös kuntien valtionosuuksiin. Koulutuksen osalta kunnille tulee 37 miljoonan euron korvaus, mutta todennäköisesti kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin voi tulla lisää leikkausta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*