Timo Reina. (Kuva: Kunta.tv)

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina muistuttaa, että kilpailukykysopimuksen suorat vaikutukset eivät saa heikentää kuntataloutta ensi vuonna.

– Tästä neutraalisuudesta pitää pitää kiinni, Reina sanoo.

Hallituksen budjettineuvottelujen jälkeen julkistamien tietojen perusteella tilanne jäi auki. Kunta-alan palkansaajat ovat vaatineet valtiolta lupausta kesällä sovitun neutraalisuuden säilyttämistä, tai nimeä kiky-paperiin ei kirjoiteta.

KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen on määrä allekirjoittaa kilpailukykysopimuksen mukaiset kunta-alan sopimukset maanantaina 5.9.2016 Kuntatalolla

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Aivan varmaa ei eilen illalla julkistettujen tietojen perusteella ole, mikä tilanne on. Tämä on jatkossa äärimmäisen tärkeä selkiyttää, Reina painottaa.

Kikyn arveltiin kuukausi sitten tuovan jopa satojen miljoonien eurojen iskun kuntataloudelle. Sitten negatiiviseksi vaikutukseksi arvioitiin noin 70 miljoonaa. Tällä hetkellä arvio liikkuu sadan miljoonan euron tuntumassa, Reina kertoo.

Reina muistuttaa, että yhtälö on moniulotteinen. Kikyn alentaa kuntien työvoimakustannuksia, toisaalta kuntatalouden tulopohja vähenee mm. sitä kautta, kun palkansaajien maksut kasvavat. Lisäksi luvassa on kuntien tulopohjaa heikentäviä verovähennyksiä.

– Kysymys on viime kädessä siitä: otetaanko kunnilta pois vain ne hyödyt, jotka kikyn seurauksena syntyvät, vai onko ajatuksena lisäksi kiristää kuntataloutta, mikä meidän näkökulmasta ei ole perusteltua.

Jarrut irti kaupunkien työllisyystoimilta

Reina pitää ilahduttavana, että hallitus on kirjannut selvästi, että suurten kaupunkien roolia ja vastuuta työvoimapolitiikan toimeenpanossa lisätään.

– Toivottavasti päästään konkreettisesti eteenpäin. Eräässä ministeriössä on esiintynyt ihmeellistä virkamiestyyppistä jarrutusta. Tämä ei ole hyvä asia ottaen huomioon, miten iso vastuu ja potentiaali isoilla kaupungeilla osan elinvoiman vahvistamista ja miten suuri intressi työllisyyskysymystä on hoitaa.

– Siihen pitäisi antaa toimivaltaa ja välineitä, ja toivottavasti eilinen kirjaus saa tämänkaltaisen muodon.

Timo Reinan haastattelu Kunta.tv:ssä:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*