Kuva: Ville Miettinen

Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät asiakkaiden osalta syksyllä.  Työ- ja elinkeinoministeriö twiittasi sunnuntaina, että kokeilulakiesitys annetaan eduskunnalle maaliskuussa. Sen jälkeen neuvotellaan henkilöstön siirtymisestä kuntien palvelukseen.

-Asiakkaiden siirtymä tapahtuu syksyllä. Kyse mm. siirtymän tarkoituksenmukaisuudesta. Kesä on huono aika viestiä muutoksesta asiakkaille, TEMin twiitissä todetaan. TEM twiittasi aikataulun viivästymästä sen jälkeen, kun STT ja Helsingin Sanomat olivat uutisoineet asiasta.

Alun perin lakiesitys oli tarkoitus antaa eduskunnalle helmikuussa ja kokeilujen oli tarkoitus alkaa keväällä.

Lausuntoaika kokeilulakiluonnoksesta umpeutui tammikuussa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kokeiluissa kunta vastaa työnhakijoiden palveluprosessista ja työllisyyttä edistävien palvelujen tarjoamisesta. Tavoitteena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille.

Valtiolta siirtyy kokeilun ajaksi kuntiin TE-toimistojen työntekijöitä ja työllisyysmäärärahaa hankkeiden asiakasvolyymien mukaisesti. Kunnat antavat oman panoksensa palvelutason nostamiseksi ja palveluiden kehittämiseksi.

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Jussi Leponiemi piti kuntakokeilun uutta aikataulua hyvänä ratkaisuna.

Aiemmin kokeiluista:

Martti Hetemäki pitää hallituksen työllisyystoimien arvostelua kohtuuttomana – Yksi todella merkittävä asia jäänyt huomaamatta

TEM vastaa kritiikkiin: ”Työllisyyskokeiluista saadaan aiempaa parempi tietopohja”

Työllisyyskokeiluista napinaa: Miksi kuntien yrityspalvelut jätettiin ulkopuolelle?

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*