Ympäristöministeriö on myöntänyt yhteensä noin puoli miljoonaa euroa 12 kunnalliselle ilmastohankkeelle.

Rahoitusta saaneet hankkeet pyrkivät muun muassa vähentämään liikenteen aiheuttamia päästöjä, kannustamaan kuntalaisia pienentämään kulutustaan ja juurruttamaan ilmastonmuutoksen vastaisen työn osaksi kunnan toimintaa.

Kuntien ilmastoratkaisut -ohjelma avustaa hankkeita, joissa pyritään kannustamaan kuntapäättäjiä, kuntalaisia ja yrityksiä yhteisiin ilmastotekoihin. Haku päättyi huhtikuun puolivälissä.

Avustusta pystyi hakemaan esimerkiksi kuntien ilmastoratkaisujen suunnitteluun tai kampanjatyöhön. Valintakriteerejä olivat hakemuksen vaikuttavuus ja yhteydet kunnan jatkuvaan ilmastotyöhön. Kuntien välisestä yhteistyöstä ja sitoutumisesta kuntien energiatehokkuussopimukseen sai lisäpisteitä.

Rahoitusta haettiin yhteensä 21 hankkeelle, joissa oli mukana yhteensä 47 kuntaa.

Rahoitusta myönnettiin neljään maakunnalliseen ja neljään kuntien väliseen hankkeeseen. Neljä rahoituksen saajista on yksittäisiä kaupunkeja.

Kuntien ilmastoratkaisut on ympäristöministeriön kolmivuotinen ohjelma, joka vauhdittaa paikallista ja alueellista ilmastotyötä. Ohjelman tavoitteena on vähentää kuntien ja alueiden kasvihuonepäästöjä mahdollisimman paljon, nopeasti, kustannustehokkaasti ja hyväksyttävästi.

Ohjelmaan on varattu miljoona euroa vuodessa. Vuoden 2019 alussa rahaa on myönnetty viidelle hankkeelle. Niissä kehitetään alueellisia päästölaskentoja, luodaan työkalu kaupunkien ilmastotoimien vaikutusten arvioinnille, vakiinnutetaan ilmastoasioita osaksi alueellisen tason viranomaistyötä, päivitetään Ilmastodieetti-laskuri ja kehitetään ilmastojohtamista kunnissa.

Uudet rahoitusta saaneet kunnalliset hankkeet ovat:

  1. Keski-Suomen liitto: Pienten Keski-Suomen kuntien ilmastotyön tukeminen yhteistyöllä ja yksillä resursseilla, kuntien ilmastotyön integroiminen osaksi kunnan kiinteää toimintaa
  2. Kotkan kaupunki ym.: Joukkoliikenteen ympäristöystävällisen paikallisbrändin korostaminen, saatavuuden ja käytettävyyden helpottaminen sekä ilmastopäästöjen huomioiminen kilpailuttamisessa
  3. Turun kaupunki ym.: Resurssiviisaiden kuntien ja yritysten välisen ilmastoyhteistyön kehittäminen
  4. Tampereen kaupunki: Kone- ja kuljetuskaluston liikennepäästöjen vähentäminen toimintatapoja tarkastelemalla ja muuttamalla
  5. Lempäälän ja Vesilahden kunta: Ilmastoviestinnän ja -toimintamallien kehittäminen ja toteutus yhteistyössä kunnan eri toimialojen kanssa
  6. Valonia: Vähähiilisen liikenteen edistäminen Varsinais-Suomessa – seutukuntakohtaisten tavoitteet ja toimenpidesuunnitelmat vaikuttavan päätöksenteon tukena
  7. Kirkkonummen ja Vihdin kunnat: Kahden kunnan yhteinen ilmastokoordinaattori ja tavoitteellisen ilmastotyön juurruttaminen
  8. Pirkanmaan liitto: Liityntäpysäköinnin kehittäminen julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyömallilla
  9. Kauniaisten kaupunki: Kunnan energiatehokkuushankkeiden kartoitus, pitkän aikavälin suunnitelman laatiminen ja toimintamallien kehittäminen
  10. Vantaan kaupunki: Vastuullinen vantaalainen -tapahtumakonsepti kuntalaisen hiilijalanjäljen pienentämisen kannustamiseksi
  11. Päijät-Hämeen liitto: Kuntien asukkaiden elämäntapakokeilu sekä kuntien asukkaiden, työtekijöiden ja päättäjien haastaminen elämäntapatestiin ja sitouttaminen pitkäjänteiseen ilmastotyöhön
  12. Kuopion kaupunki: Viisaat arjen matkat -kampanja alakoululaisille ja heidän vanhemmilleen
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä