Tampereen kaupunki haluaa tukea yhteisölähtöistä toimintaa joukkorahoituskampanjoiden kautta. Kun yhdistys kerää osan rahoista, niin kaupungilta tulee rahaa myös toiminnan edistämiseen.

Tampereella on käynnistetty joukkorahoituskampanja, jolla haetaan uutta väriä ja säpinää kaupunkiin. Pormestarin joukkorahoitusmalli-kokeilussa halutaan selvittää joukkorahoituksen sopivuutta yhteisölähtöisen toiminnan tukemiseen.

Alkuvaiheessa kaikki mukaan halunneet yhteisöt saattoivat perustaa www.mesenaatti.me-sivustolle oman joukkorahoituskampanjansa ja ilmoittautua mukaan. Tämän jälkeen pormestari Lauri Lylyn johdolla jatkoon valittiin 11 hanketta.

-Suurin osa kampanjoista on käynnistynyt maaliskuun alkupuolella. Jokainen kampanja on itse määritellyt oman minimikeräystavoitteen, jonka täyttyessä 24.5. mennessä kaupunki rahoittaa hanketta 40 prosentin osuudella. Enempikin kampanja voi rahaa kerätä, mutta kaupungin tuki lasketaan tuon minimikeräyssumman osalta, Lilli-Nora Siikasmaa jatkaa.

Keräyskohteissa laaja kirjo

Tarjolla on kohteita laidasta laitaan.  Parempi piha Järvensivun koululle, yhteisöllinen puutarha, Kaunein jouluikkuna-äänestys ja yhteisösauna ovat esimerkkejä keräyskohteista.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Hienoa, että kokeiluun lähti mukaan näin monta kiinnostavaa ja erilaista kampanjaa. Mukaan valitut kampanjat vastaavat hyvin kokeilulle asetettuja tavoitteita; ne elävöittävät kaupunkia, vahvistavat yhteisöllisyyttä sekä tukevat asukkaiden osallistumista ja alueiden omaleimaisuutta, Lilli-Noora Siikasmaa sanoo.

Pormestari Lauri Lyly toimii kokeilun keulakuvana sekä osallistuu kampanjoiden ja kokeilun arviointiin. Kokeilusta saatujen kokemuksen avulla arvioidaan, onko joukkorahoituksesta pysyväksi malliksi. Kokeilu toteutetaan yhteistyössä Mesenaatti.me-yhteisörahoituspalvelun kanssa.

Tampereella on aiemminkin testattu joukkorahoituskampanjoiden toimivuutta kaupungin kannustamana. Vuonna 2017 kerättiin joukkorahoituskampanjan avulla rahaa Tesomalle Käräjätörmän asukkaiden ja Kotipirtin palvelutalon senioreiden päiviä piristämään. Silloin tavoiteltiin 6500 euroa ja rahoilla hankittiin senioreiden kuljettamiseen sopiva sähköpyörä, joka palvelee riksa- ja sohvapyöränä alueen väestöä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*