Valtuusto hyväksyi myös kaavamuutoksen sekä esisopimukset hankkeen edellyttämistä maakaupoista.

 

Halli rakennetaan ydinkeskustassa sijaitsevan ratapihan päälle. Kannelle nousee myös näyttäviä liike- ja asuinrakennuksia. Koko hankkeen kustannusarvio on noin 400 miljoonaa euroa, josta hallin osuus on arviolta neljänneksen. Kansi nielee kokonaiskuluista runsaat 64 miljoonaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

Kansirakennelma tulee kaupungille ennakoitua kalliimmaksi, sillä summa on kasvanut alkuperäisestä neljä miljoonaa.

 

Rakennustöiden on tarkoitus alkaa ensi keväänä. Hankkeen ensimmäisen vaiheen on suunniteltu valmistuvan syksyllä 2014.

 

(KL / STT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*