Kuntaliiton hallitus valitsi kokouksessaan 30. elokuuta yhteishankintayhtiö Hansel Oy:n hallituksen jäseniksi Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Reinan ja Laitilan kaupunginjohtajan Johanna Luukkosen.

Kuntaliiton valtuuskunta päätti toukokuussa, että KL-Kuntahankinnat yhdistyy Hanseliin. Yhdistymisen jälkeen yhtiön omistajat ovat valtio 65 prosentin ja Kuntaliitto 35 prosentin osuudella.

Tavoitteena on, että uusi hallitus aloittaa työskentelynsä ensi vuoden alussa. Yhdistymisen jälkeen Hansel Oy:n hallituksessa on viisi paikkaa, joista Kuntaliitto täyttää kaksi.

Järjestelyn toteutuminen edellyttää Hansel-lain muutosta sekä eduskunnan suostumusta. Lakimuutoksen ja eduskuntakäsittelyn aikataulu vaikuttaa keskeisesti sulautumisen kokonaisaikatauluun.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä