​Ammatilliseen työvoimakoulutukseen osallistuneista ja tukityöllistettyinä olleista työllistyi seuraavan kolmen kuukauden kuluessa vajaat 31 prosenttia. Valmentavaan työvoimakoulutukseen ja työharjoitteluun työmarkkinatuella osallistuneista työllistyi samassa ajassa noin 12 prosenttia.

 

Työ- ja elinkeinoministeriön raportin mukaan taantuma vaikeutti tuntuvasti työllistymistä työllistämistoimien avulla. Tavoitteeksi asetetusta 40 prosentista jäätiin kauas. Työllistyminen myös väheni edellisvuodesta. Työttömien aktivointiaste eli työllistämistoimien piirissä olevien osuus laski 29:stä 24 prosenttiin, kun työttömyys kasvoi, eikä työllistämistoimia saatu lisättyä samassa tahdissa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

Useimmin työllistyivät starttirahan saaneet ja oppisopimuskoulutetut. Oppisopimuskoulutuksen päättäneistä työllistyi kolmessa kuukaudessa keskimäärin lähes puolet. Työllistyneiden määrä tosin putosi noin kolmanneksella edellisvuodesta.

 

Ikäryhmistä parhaiten työllistyivät 20–34-vuotiaat, huonoimmin yli 50-vuotiaat. Työllistyminen vaihteli myös alueellisesti. Suhteellisesti eniten työllistyneitä oli Varsinais-Suomessa ja Etelä-Savossa.

 

Ulkomaalaiset EU-kansalaiset työhön jopa suomalaisia paremmin

Kaikista työvoimapoliittisen toimenpiteen vuonna 2009 päättäneistä 14,7 prosenttia oli ulkomaan kansalaisia. Avoimille työmarkkinoille niiden jälkeen sijoittuneiden osuus ulkomaalaisista jäi noin puoleen Suomen kansalaisiin verrattuna.

 

Kun työllistämistoimenpiteen jälkeen suomalaisista työllistyi kolmessa kuukaudessa 24,4 prosenttia, ulkomaalaisista työllistyneitä oli 12,5 prosenttia.

 

Raportissa huomautetaan, että vertailu ei tee oikeutta maahanmuuttajille, koska työllistämistoimenpiteinä toteutettava kielikoulutus tai muu maahanmuuttajakoulutus ovat ulkomaalaisten työllistymisessä usein vasta ensiaskelia.

 

EU-maista tulleet maahanmuuttajat sijoittuivat avoimille työmarkkinoille paremmin kuin EU:n ulkopuolelta tulleet ja useimmiten myös paremmin kuin suomalaiset työttömät. EU:n ulkopuolelta tulleilla työllistyminen jäi noin puolta pienemmäksi kuin EU-kansalaisilla.

 

(KL / STT / Katri Kangas)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*