Laitilassa on väkilukuun suhteutettuna Suomen toiseksi suurin ukrainalaisvähemmistö, kertoo kaupunginjohtaja Lauri Kattelus. Ukrainalaisyhteisön jäseniä oli helmikuussa koolla kaupungintalolla. Kuva: Tuulia Kujanpää

Ukrainasta paennut voi aloittaa työnteon Suomessa heti, kun hän on hakenut tilapäistä suojelua ja saanut todistuksen hakemuksensa rekisteröinnistä.  

Tilapäistä suojelua hakeneen ei siis enää tarvitse odottaa oleskeluluvan myöntämistä eikä oleskelulupakorttia voidakseen työskennellä.  

Jatkossa poliisi tai rajaviranomainen antaa tilapäistä suojelua hakeneelle todistuksen hakemuksen rekisteröinnistä. Tilapäistä suojelua jo hakeneet voivat pyytää todistuksen Maahanmuuttovirastosta. 

Jos myöhemmin todetaan, ettei hakijalla ole oikeutta tilapäiseen suojeluun, hänen hakemuksensa voidaan hylätä ja työnteko-oikeus perua. 

Muutos työnteko-oikeuden alkamisessa johtuu siitä, että Euroopan komissio tarkensi tilapäisen suojelun direktiivin tulkintaa, todetaan sisäministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön yhteisessä tiedotteessa.

Uuden linjauksen tavoitteena on, että Ukrainasta paenneet pääsevät mahdollisimman nopeasti asettumaan osaksi suomalaista yhteiskuntaa.  

”Erinomainen korjaus”

Laitilan kaupunginjohtaja Lauri Kattelus on tyytyväinen ukrainalaisten työnteko-oikeudessa tapahtuneeseen muutokseen. 

−Se on erinomainen korjaus alkuperäiseen linjaukseen. Nyt ukrainalaiset pääsevät halutessaan sujuvasti töihin, Kattelus sanoo.  

Laitilaan on tullut väkilukuun nähden runsaasti ukrainalaisia. Lähes 8 500 asukkaan kaupunki on ottanut vastaan ainakin 312 Ukrainan sotaa paennutta. 

−Kaikki eivät välttämättä ole meidän tiedossamme. Kaupungin vuokra-asunnot ovat kuitenkin tällä hetkellä täynnä. Niissä asuu 134 ukrainalaista. 

Ukrainan sotaa paenneiden suurta määrää Laitilassa selittää se, että kaupungissa oli jo ennen sotaa merkittävä, yli 110 ihmisen ukrainalaisvähemmistö.  

Lisäksi laitilalaiset maa- ja marjatilat työllistävät vuosittain satoja ukrainalaisia kausityöntekijöitä, Kattelus kertoo. 

Työnteko kiinnostaa

Ukrainan sotaa paenneet ovat Katteluksen mukaan kiinnostuneet työllistymään Suomessa. 

−Melkein ensimmäisiä kysymyksiä heillä on, mistä minulle löytyisi töitä, ja monet heistä ovat jo hakeutuneetkin töihin. 

Kattelus kertoo, että maatilat ovat palkanneet sotaa paenneita kausitöihin, vaikka tulijajoukko eroaakin tavanomaisista kausityöntekijöistä. 

−Tavallisesti raskaisiin maatilan töihin on palkattu miehiä. Nyt tulijat ovat pääosin naisia ja lapsia. 

 Myös Laitilan kaupunki on tehnyt ensimmäiset rekrytoinnit ukrainalaisten joukosta. 

−Perusopetuksen valmistaviin ryhmiin on palkattu ukrainalaisia kouluavustajia, jotta lasten koulunkäynti saadaan pyörimään, Kattelus sanoo. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä