– Tämä lisää kunnissa paineita kiristää kunnallisverotusta, vaikka hallitus on sitoutunut siihen, ettei tuloverotusta nosteta, sanoo Kunta-Tv:n haastattelema varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

 

Yksi kuntien isoimpia haasteita on Kietäväisen mielestä vanhuspalvelulaki.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

– Me emme edes tiedä, mikä sen kustannusarvio on. Myös 631 miljoonan euron leikkaus valtionosuuksiin oli paljon rajumpi kuin osasimme odottaa. Se tulee kyllä aiheuttamaan kunnille vaikeuksia, Kietäväinen pelkää.

 

Toki Kuntaliitto on löytänyt hallitusohjelmasta paljon hyvääkin, muun muassa kuntarakenteiden nopean uudistamisen.

 

– Ja se on myös hyvä, että yhteisöveron korotettua jako-osuutta jatketaan vielä ainakin pari vuotta. Viiden prosentin korotus on tietysti vähemmän kuin edellisvuosina, mutta silti askel oikeaan suuntaan, Kietäväinen kehuu.

 

(KL)

 

Kunta-Tv:n juttu aiheesta

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*