Kuvassa: Palkinnon vastaanottivat Varkauden kaupungin edustajat Sari Itkonen (toinen vasemmalta) ja Kari Rajamäki (toinen oikealta) sekä SOS-Lapsikylän Kati Palsanen (keskellä).  Palkintoa oli luovuttamassa Lastensuojelun Keskusliiton puheenjohtaja Pentti Arajärvi (oikealla). (Kuva: SOS Lapsikylä)

Varkauden kaupungin ja SOS-Lapsikylän kehittämä toimintamalli lapsiperheiden tukemiseen on palkittu vuoden Kunnallisena lastensuojelutekona. Lastensuojelun Keskusliitto järjesti kilpailun yhdessä Huoltaja-säätiön kanssa. Uusi toimintamalli uudistaa lapsiperheiden palvelujärjestelmän sekä samalla lisää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja vähentää raskaiden lastensuojelullisten toimenpiteiden tarvetta.

– Tässä ei ole kyse pelkästään lastensuojelusta, vaan kokonaisuudessa lapsiperheiden kanssa tehtävästä työstä. Tavoitteemme on, että voimme auttaa lapsia ja heidän perheitään entistä aiemmin, kun ongelmat ovat vielä pieniä. Kun pääsemme auttamaan heitä aiemmin, niin se on ennen kaikkea asiakkaiden etu ja myös organisaation kannalta kustannustehokkaampaa, sanoo Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointihankkeen (LaNuPe) resurssikoordinaattori Tiina MikkonenReponen.

Toimintaa kehittäen

Tärkeässä osassa SOS-kumppanuutta on kehitystyö yhdessä SOS-Lapsikylän ammattilaisten kanssa. Lastensuojelun ja perhetyön resurssit eivät liian vahvat ole missään ja ulkopuolinen apu koulutuksen ja uusien toimintatapojen suhteen on tarpeellista.

– Työn ohella voi olla haasteellista tehdä kehittämistyötä. Tätä kautta olemme saaneet apua toimintojen kehittämiseen ja koulutukseen. Ulkopuolelta tulevat asiantuntijat tuovat uutta näkökulmaa kaupunkiorganisaation päivittäiseen tekemiseen. On pohdittu yhdessä, voiko asioita tehdä toisin. Samalla on selvitetty muualla hyväksi koettuja toimintamalleja ja otettu niitä osaksi meidän päivittäistä toimintaa, mikäli ne siihen istuvat, kertoo Tiina Mikkonen-Reponen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Palkintoraadin mukaan Varkauden SOS-kumppanuudessa on kyseessä laaja kokonaisuus, jossa hyödynnetään monipuolisesti eri resursseja. Toimintamallissa kootaan ehjäksi kokonaisuudeksi erilaiset toimijat ja toimenpiteet suuntautuvat koko väestöön. Raati arvosti erityisesti sitä, että kaupunki on vahvasti sitoutunut toimintaan.

Lisää lastensuojelusta:

Selvitys: Icehearts-mallilla merkittäviä taloudellisia hyötyjä yhteiskunnalle

Kuka aloittaisi lastensuojelun imagouudistuksen – ”julkista palvelua ei osata markkinoida”

Eksoten Lasten ja nuorten talo näyttää suuntaa perhepalveluille

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Helsingin yliopiston tutkimus: Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten hyvinvoinnissa ja terveydessä vakavia puutteita.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*