Hallitus käsitteli keskiviikkona iltakoulussaan kuntahanketta, jonka tueksi aiotaan koota parlamentaarinen seurantaryhmä. Siihen pääsevät mukaan myös opposition edustajat.

Virkkunen sanoi iltakoulun jälkeen, että perustetun asiantuntijaryhmän on tarkoitus etsiä kriteerit, joilla uudet kunnat muodostetaan. Hän korosti, että kuntamäärää ei ole päätetty.

–Eri alueilla ihmisten luontainen talousalue muodostuu hieman eri tavoin. Tilastoja ja pendelöintiä käytetään avuksi siinä, miten se talousalue muodostuu ja miten ne ihmiset sillä alueella liikkuvat kuntarajojen yli. Meistä suomalaista useampi kuin joka kolmas käy työssä oman kuntansa ulkopuolella. Monissa kunnissa se on yli puolet, Virkkunen sanoi.

Kuntahankkeella on lisäksi poliittisista valtiosihteereistä koottu poliittinen ohjausryhmä. Parlamentaariseen seurantaryhmään kutsutaan edustajia eduskuntaryhmistä. Näin hallitus tyynnyttelee jo etukäteen ensi keskiviikkona eduskunnassa käytävää välikysymyskeskustelua kuntauudistuksesta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Virkkunen korosti, että mitään valmista ei vielä ole. Hänen mukaansa eri alueiden tilanne on kuitenkin hyvin selvillä, kun kunta- ja palvelurakenneuudistusta on viety eteenpäin jo kuusi vuotta.

–Onnistumiset ja kipukohdat ovat tiedossa, Virkkunen vakuutti.

Päätökset vuoteen 2015 mennessä

Virkamiesselvitysten pitäisi olla valmiina tämän vuoden loppuun mennessä, jolloin esityksiä aiotaan esitellä myös kuntakentälle.

Ensi vuoden alussa on tarkoitus käydä aluekierros, jossa selvityksen tuloksia esitellään kunnille ja sidosryhmille ja pyydetään lausuntoja. Ensi vuoden syksyllä annetaan eduskuntaan esitys rakennelaista, jolla korvataan vuoden 2012 loppuun voimassa oleva puitelaki, jonka perustella viime vuosina kuntaliitoksia on tehty.

–Valtionosuusjärjestelmä ja kuntalaki uudistetaan sitten kun rakennelakia saadaan vähän pidemmälle, eli niiden valmistelu käynnistetään ensi vuonna, Virkkunen sanoi.

Hallituksella on kuntahankkeensa kanssa kiire, sillä kaikki tarvittavat päätökset on tarkoitus saada tehdyiksi vuoden 2015 alkuun mennessä eli tämän hallituskauden aikana. Kaikkia uusia kuntia ei silloin vielä välttämättä saada toimintaan.

–Toimeenpanon osalta se riippuu hieman kuntakoosta. Jos on isompia kuntien yhdistymisiä, valmistelu vie joitakin vuosia. Käytännössä isommissa kuntaliitoksissa on tavallista, että kaikki toiminnot eivät yhdisty samaan aikaan vaan mennään vaiheittain, Virkkunen sanoi.

Metropolialuetta pohditaan erikseen

Metropolialueen eli Helsingin ja ympäristökuntien tilannetta selvitetään erikseen. Sitä käsittelevää uutta neuvottelukuntaa vetää porilainen asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.).

–Tuomme uusia elementtejä vanhoihin raameihin eli työllisyyttä ja kotouttamista ja koulutusta. Painopisteet ovat hallinnon rakenteiden kehittäminen, maankäyttö, asuminen, liikenne, kansainvälinen kilpailukyky ja maahanmuuttokysymykset sekä sosiaalinen eheys ja segregaatiokehityksen estäminen, Kiuru luetteli iltakoulun jälkeen.

(KL / STT / Olli Kemppainen)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*