Valtuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki vahvistaa Ylelle, että kahden erottamisasioita valmistelevan tilapäisen toimikunnan perustamista käsitellään ensi viikolla valtuuston kokouksessa.
 
Kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen vaihtamista valmistelevien tilapäisten toimikuntien perustamista on vaatinut kirjallisesti viisitoista Pyhäjärven valtuutettua. Se on enemmistö noin 6 000 asukkaan Pyhäjärven 27-jäsenisessä valtuustossa.
 
Valtuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki vihjaa syyksi pitkäaikaista luottamuspulaa.
 
– Perusteluja tulee esille toimikuntien työskentelyssä tarkemmin, sanoo Tikanmäki.
 
Kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran mielestä taustalla on asioita, joiden selvittelyyn hänen toivottiin paneutuvan uutena kaupunginjohtajana.
 
Valtiotieteiden maisteri Tita Rinnevaara valittiin Pyhäjärven kaupunginjohtajaksi maaliskuussa vuosi sitten. Hän työskenteli aiemmin Sampo Pankin sijoitustoiminnasta vastaavana henkilönä.
 
Yle Oulun mukaan taustalla on vanhoja osapuolikiistoja, kuten talousepäselvyyksiä kaupungin 90-prosenttisesti omistaman Pyhäjärven Lentokenttä Oy:n toiminnassa.
 
Kaupunginhallituksen asiakirjoista ilmenee, että pääomistaja epäilee yhtiön hoitoa leväperäiseksi.
 
– Lentokenttäyhtiö on pienessä roolissa. Valtuutettujen allekirjoittamissa papereissa viitataan pitempiaikaiseen luottamuspulaan ja asioiden valmistelun heikkouteen, muotoilee valtuuston puheenjohtaja Tikanmäki.
 
Pyhäjärven kaupunginvaltuusto kokoontuu käsittelemään erotoimikuntien perustamista maanantai-iltana heti juhannuksen jälkeen.
 
(KL)
 
Avatar
Antti Pulkkinen
anttipulkkinen@fake.kunta.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*