Leinikan näkemyksen mukaan kuntien yhteistyö on tällä hetkellä hyvin vaikeaa niin Hämeenlinnan kuin Riihimäenkin seudulla. Esimerkiksi Hämeenlinnan ja Janakkalan johto on ottanut tulisesti yhteen kuntauudistuksesta.

Leinikka sanoo ymmärtävänsä, miksi Jyrki Kataisen (kok.) hallitus on ottanut järeämmät keinot käyttöön kuntien ohjaamisessa yhteen. Hänen mielestään Paras-hanke on liian löysä väline kuntauudistuksen tekemiseen.

Rengon ex-kunnanjohtajan mielestä kuntaliitosten taloushyötyjä tarkastellaan liian lyhyellä aikajänteellä. Muutama vuosi ei riitä tuomaan esiin liitoksen hyötyjä, vaan tarkasteluaika pitäisi olla kaksi-kolme valtuustokautta.

Leinikan johtama Renko liittyi Hämeenlinnaan vuoden 2009 alusta. Nykyisin Leinikka työskentelee Hämeenlinnan kaupungilla kehittämispäällikkönä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



(KL)

Yle: Paras on liian löysä väline kuntauudistukselle

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*