Virtaus on tarkoitus palauttaa entiselleen keskiviikkoiltana.

 

– Kahdeksaan mennessä illalla pitäisi olla päivän työt tehtynä, sillä koski on vain tämän päivän kuivana. Kriittisin on varmaan tuo työmaatien siirto, Tampereen Energiantuotanto Oy:n projektipäällikkö Seppo Tattari kertoi aamulla Ylelle.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

Päivän aikana kuivatussa koskessa muun muassa siirretään louhetta työpadon rungoksi, piikataan betonia Tampellan reunamuurin työpadosta ja viedään betoni pois, selvitetään veden kulku-uria kosken pohjalla sekä kartoitetaan Tammerkosken pohjaa.

 

Palatsinraitin silta- ja patohankkeessa on alkamassa kolmas vaihe, jonka aluksi suljetaan Finlaysonin voimalaitoskanava. Tämä ei kuitenkaan vielä aiheuta Tammerkoskessa kuivumista, sillä juoksutus toimii Tampellan voimalaitoskanavan läpi normaalisti.

 

– Palatsinraitin kevyenliikenteen sillan runkorakenteita aletaan tehdä pian ja valmista pitäisi olla ensi maaliskuussa. Sen jälkeen aletaan viimeistellä siltaa, kertoo Tattari.

 

Aikataulu on toistaiseksi pitänyt koko silta- ja patotyömaalla.

 

– Tällä hetkellä on menty aikataulujen mukaisesti eli edetty hienosti, mutta työt on vasta puolessa välissä.

 

Työt näkyvät koko Näsijärven alueella, sillä vedenkorkeus on ollut töiden ajan normaalia alempana.

 

– Tällä hetkellä Näsijärven korkeus on 95,1 ja sitä se on tulevana kesänäkin. Samassa korkeudessa oltiin viime kesänä eli parikymmentä senttiä normaalia alempana, Tattari kertoo.

 

(KL)

 

Ylen uutinen aiheesta

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*