Sähköposti kaupunginhallituksen jäsenelle ja pyyntö lukea viesti hallituksen kokouksessa toivat langettavan päätöksen Ylöjärven Uutisille ja lehteä avustaneelle toimittajalle. (Kuva: Pixabay)

Julkisen sanan neuvosto on antanut langettavan päätöksen tapauksessa, jossa Ylöjärven Uutisiin kirjoittanut toimittaja oli rikkonut paikalliselle kuntapäättäjälle lupaamaansa lähdesuojan. Toimittaja oli lähettänyt toukokuussa 2023 Ylöjärven kaupunginhallitukselle sähköpostin, jossa hän nimesi kaupunginhallituksessa vaikuttaneen Erja Pelkosen (ps.) olleen kaupunginhallituksen tietovuotojen takana. Huomautuksen saivat sekä lehti, että lähdesuojan rikkonut toimittaja.

Ylöjärven kunnallispolitiikassa on eletty viime vuosina perin rauhatonta aikaa. Pitkään puidussa tapauksessa oli kyse epäluottamuksesta kaupunginhallituksen jäsenenä toiminutta Pelkosta kohtaan, jonka epäiltiin vuotaneen paikalliselle lehdelle tietoja kaupunginhallituksen marraskuussa 2022 salaisena käsittelemästä asiasta.

Paljastus sähköpostilla

Asiasta tehtiin rikosilmoituskin, mutta esitutkinta keskeytettiin, koska syyttäjä arvioi, ettei asia todennäköisesti selviä lehdistön lähdesuojan takia. Keväällä 2023 jutun kirjoittanut toimittaja kuitenkin rikkoi jutun lähdesuojan ja kertoi yhdelle kaupunginhallituksen jäsenelle lähettämällään sähköpostilla, että Pelkonen oli yksi hänen lähteistään asiassa. Toimittaja myös pyysi lukemaan lähettämänsä viestin kaupunginhallituksen kokouksessa.

Lähdesuojan rikkomisesta Julkisen sanan neuvostoon kannellut Erja Pelkonen on kiistänyt vuotaneensa tietoja salaisena käsitellystä asiasta, sillä hän ei ollut jääviyden takia läsnä pykälää käsiteltäessä. Sen sijaan hän on myöntänyt soittaneensa toimittajalle kaupunginhallituksen käymästä vapaamuotoisesta keskustelusta, jossa oli käsitelty Ylöjärven Uutisten uutisointia ja pohdittiin siihen puuttumista.

Ylöjärven kaupungin asioista lehteen kirjoitti uutisia avustajasuhteessa ollut kokenut toimittaja, joka oli luvannut poliittiselle päättäjälle uutistyön peruspilareihin lukeutuvan lähdesuojan eli olisi kertomatta eteenpäin, kuka hänelle on tietoja antanut. Kun lupaus lähdesuojasta rikottiin, niin asia päätyi JSN:n pöydälle.

Ylöjärven Uutisten päätoimittajan kanteluun antamassa vastauksessa myönnetään lähdesuojan rikkominen. Päätoimittajan mukaan toimittaja rikkoi lähdesuojan kertomatta siitä ennakkoon. Toimittaja perusteli lähdesuojan rikkomista muun muassa sillä, että piti tietolähteensä toimintaa epäeettisenä.

JSN:ltä ei ymmärrystä

JSN sen piti sen sijaan antamassaan langettavassa päätöksessä toimittajan tekemää lähdesuojan rikkomisen vaarantaneen journalistisen riippumattomuuden ja ammattietiikan.

-Neuvosto toteaa, että lähdesuojan rikkomiselle esitetyt perusteet olivat täysin kestämättömät ja että toimittajan teko vaaransi journalistisen riippumattomuuden ja ammattietiikan. Yleinen luottamus lähdesuojaan on journalismin ydinasioita, ja se osaltaan mahdollistaa yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisen. Neuvosto katsoo, että rikkomalla lähdesuojan toimittaja vahingoitti tätä luottamusta, päätöksessä todetaan.

Vaikka Ylöjärven Uutisten päätoimittaja ei tiennytkään avustajansa suunnitelmista lähdesuojan suhteen etukäteen, niin huomautus napsahti myös lehdelle.

-Neuvosto katsoo, että Ylöjärven Uutiset on tapahtuneen jälkeen toiminut itsesääntelyä vahvistavalla tavalla muun muassa kertomalla avustavan toimittajansa ja entisen pitkäaikaisen päätoimittajansa roolista lähdesuojan rikkojana sekä sulkemalla hänet pois paikallispolitiikan uutisoinnista. Siitä huolimatta lehti ei voi välttää vastuutaan Journalistin ohjeiden vakavasta rikkomisesta.

-Neuvosto toteaa lehden täyttäneen riittävällä tavalla Journalistin ohjeen 6 vaatimukset, kun se kertoi yhdessä jutussaan toimittajansa roolista lähdesuojan rikkojana. Lisäksi asiaa sivuttiin pääkirjoituksessa, jossa päätoimittaja tuomitsi lähdesuojan rikkomisen, JSN:n ratkaisussa todetaan.

Paikallislehdelle tietoja vuotaneen Erja Pelkosen ura kaupunginhallituksessa päättyi syyskuussa 2023, kun kaupunginvaltuusto päätti tilapäisen valiokunnan esityksen perusteella erottaa kaupunginhallituksen. Sen verran kuuma peruna asia Ylöjärven kunnallispolitiikassa oli, että uusi kaupunginhallitus saatiin nimettyä pitkien neuvottelujen jälkeen vasta pari kuukautta myöhemmin.

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä