Yhä useammat tutkijat osoittavat, että energian kysyntä voidaan kokonaisuudessaan kattaa uusiutuvilla energialähteillä, sanoo LUT-yliopiston professori Christian Breyer.

Viidentoista yliopiston tutkijat ehdottavat uutta energiajärjestelmää, joka perustuisi kokonaisuudessaan uusiutuviin energialähteisiin.

–Tutkimuksemme mukaan teknologia täysin uusiutuvan energiajärjestelmän toteuttamiseen on jo olemassa, kertoo Sydneyn teknillisen yliopiston apulaisprofessori Sven Teske tiedotteessa. 

Ehdotus pohjautuu vastikään julkaistuun tutkimusartikkeliin. Sen mukaan kaikki energia voidaan tuottaa uusiutuvilla energialähteillä jo ennen vuotta 2050. 

–Se on pitkällä aikavälillä myös edullisempaa ja kestävyysvaatimusten mukaista, tiivistää Lappeenrannassa toimivan LUT-yliopiston professori Christian Breyer

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tutkijoiden ehdottama uusi energiajärjestelmä rakentuu aurinko- ja tuulivoiman, energiavarastojen, sektori-integraation sekä suoraan ja epäsuoraan sähköistämisen varaan. 

–Useissa maissa on osoitettu käytännössä, että energiatehokkuudesta, sähköistämisestä, kaukolämmöstä ja sähköpolttoaineista on mahdollista saada synergiaetuja, sanoo Brian V. Mathiesen Aalborgin yliopistosta. 

Kansainväliset tahot, kuten ilmastonmuutospaneeli IPCC, ovat tutkijoiden mukaan toistaiseksi olleet varsin vastahakoisia huomioimaan täysin uusiutuviin lähteisiin perustuvan energiajärjestelmän raporteissaan.  

–Seuraava tavoitteemme on, että tutkimuksemme sisällytetään IPCC:n ilmastoraportteihin, koska ne perustuvat tällä hetkellä vanhentuneeseen tutkimukseen, Teske kertoo. 

Tutkijoiden mukaan siirtymä nykyistä edullisempaan ja kestävämpään järjestelmään olisi nopeampaa, jos järjestöt ottaisivat huomioon viimeaikaisen tutkimuksen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*