Keräysastioiden tuonti vähintään viiden asunnon taloyhtiöihin on aktivoinut asukkaita lajittelemaan, käy ilmi Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n jätetutkimuksesta. Kuva: Santeri Rantala

Asukkaat tuottavat kymmenen prosenttia vähemmän sekajätettä kuin kolme vuotta sitten, selviää Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n tekemästä jätetutkimuksesta. 

Syyskuussa 2021 kodeissa syntyi keskimäärin 130 kiloa sekajätettä asukasta kohden vuodessa, kun määrä edellisessä tutkimuksessa vuonna 2018 oli 144 kiloa. 

–Tämän tuloksen perusteella voi päätellä, että asukkaat lajittelevat jätteensä aikaisempaa paremmin, sanoo jätehuollon toimialajohtaja Petri Kouvo tiedotteessa. 

Sekajätteen määrä väheni kaikissa kiinteistöissä omakotitaloja lukuun ottamatta. Niissä sekajätteen määrä kasvoi kolmen vuoden takaisesta. 

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Eniten sekajätteen määrä väheni 5-9 asunnon kiinteistöillä. Ne tuottivat neljänneksen vähemmän sekajätettä verrattuna kolme vuotta sitten toteutettuun tutkimukseen.   

Viime keväästä alkaen kaikissa vähintään viiden asunnon taloyhtiöissä on ollut keräysastiat sekajätteen lisäksi biojätteelle, kartonki-, lasi- ja muovipakkauksille sekä pienmetallille.  

Muutos liittyy pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen uudistuneisiin jätehuoltomääräyksiin, jotka lajittelun osalta astuivat voimaan vuoden 2021 alusta. 

Lajittelu toimii parhaiten isoilla kiinteistöillä

Jätetutkimuksesta käy ilmi, että kiinteistön koolla on vaikutusta lajitteluun. Sekajätteen määrä kasvaa, mitä pienemmästä kiinteistöstä on kysymys. 

Isoimmissa, yli 19 huoneiston kiinteistöissä, asukas tuottaa vuodessa keskimäärin 119 kiloa sekajätettä, kun omakotitaloissa vastaava luku on 193 kiloa. 

Lajitteluastiat ovat olleet pisimpään isoimmilla kiinteistöillä, ja siellä ihmiset ovat tottuneet lajittelemaan, sanoo HSY:n projektipäällikkö Leena Tuominen

–Omakotitaloissa taas lajittelu vaatii paljon enemmän viitseliäisyyttä, kun pakkausjätteet pitää kuskata erillisiin ekopisteisiin. Biojäte pitäisi itse kompostoida tai tilata sille erillinen keräysastia.  

Ylivoimaisesti eniten sekajätteessä on biojätettä. Sen osuus on lähes 40 prosenttia, kuten edellisessäkin tutkimuksessa. Jokainen asukas heittää sekajäteastiaan keskimäärin noin 51 kiloa biojätettä vuodessa. 

Tutkimusta varten kerättiin yhteensä noin 28 000 kiloa jätettä eri puolilta pääkaupunkiseutua. Kuormista otettiin sadan kilon näytteitä, jotka lajiteltiin käsin 42 eri jakeeseen. Lajiteltua jätettä oli lähes 4 000 kiloa. 

HSY on tutkinut pääkaupunkiseudun kotitalouksien sekajätteen koostumusta noin kolmen vuoden välein koko 2000-luvun. Tutkimuksesta saatavaa tietoa hyödynnetään esimerkiksi neuvonnan sekä jätteiden keräyksen ja hyödyntämisen suunnittelussa. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*