Tuulivoimaa rakennettiin eniten Kurikan kaupunkiin – katso tästä kuntien kärkikymmenikkö
2020-luvun toisella puoliskolla tuulivoimarakentamisen näkymiin voi vaikuttaa merkittävästi myös vihreää sähköä tarvitsevan teollisuuden investointien eteneminen Suomessa. Kuva: Suomen tuulivoimayhdistys
Vuonna 2024 Suomen tuulivoiman kokonaiskapasiteetti kasvoi 20 prosenttia.
Lisäksi Suomen uusiutuvat ry tiedottaa, että uusia tuulivoimaloita valmistui yhteensä 235 kappaletta, mikä teki viime vuodesta kansallisen tuulivoimarakentamisen historian toiseksi vilkkaimman.
Suomessa on nyt yhteensä 1 835 tuulivoimalaa ja 8 358 megawattia tuulivoimakapasiteettia.
Eniten tuulivoimaa on edelleen Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, jossa on tällä hetkellä lähes 40 prosenttia Suomen kaikesta tuulivoimasta, tiedotteessa kerrotaan.
Viime vuoden aikana eniten tuulivoimaa rakennettiin maakunnista Pohjois-Pohjanmaalle (87 voimalaa, 532 MW) ja kunnista Kurikkaan (57 voimalaa, 314 MW).
Kurikka on Etelä-Pohjanmaan toiseksi suurin kaupunki, jossa on noin 19 500 asukasta.
– Investointiympäristön selkeydellä ja houkuttelevuudella on suuri rooli tuulivoima-alan tulevaisuudelle Suomessa, Suomen uusiutuvien edunvalvontajohtaja Matias Ollila sanoo.
– Meillä on tällä hetkellä Suomessa toimiva sääntelykehikko ja tuulivoimaan ollut tästä syystä turvallista investoida. Tästä hyvästä sääntelykehikosta tulee pitää kiinni myös tulevaisuudessa, jotta investointien jatkuvuus voidaan taata, Ollila jatkaa tiedotteen mukaan.
Tiedotteessa kerrotaan myös, että Suomessa on suuri määrä valmiiksi luvitettuja tuulivoimahankkeita, jotka etenevät tarvittaessa nopeasti rakennusvaiheeseen.
Tuulivoimarakentamisen viime vuoden kärkikymmenikkö
Kunta ja vuonna 2024 valmistunut tuulivoimakapasiteetti (MW):
1) Kurikka 313,5 MW
2) Siikajoki 243,2 MW
3) Oulainen 188,8 MW
4) Kristiinankaupunki 129,2 MW
5) Uusikaarlepyy 105,4 MW
6) Ii 100,3 MW
7) Eurajoki 62 MW
8) Karstula 59 MW
9) Hyrynsalmi 55,8 MW
10) Perho 42 MW ja Kyyjärvi 42 MW
(Kärkikymmenikön välittömässä läheisyydessä ovat Närpiö 41,3 MW ja Pori 31 MW)
Lähde: Suomen uusiutuvat ry
Lue myös: