Tilapäinen valiokunta esittää potkuja Luumäen kunnanjohtajalle - Alaheikan mielestä syytökset ovat niin ympäripyöreitä, että on vaikea puolustautua
Kuva: PIXABAY
Luumäen valtuuston joulukuussa asettama tilapäinen valiokunta katsoo selvitetyksi, että kunnanjohtaja Risto Alaheikkaa kohtaan tunnettu luottamuspula on perusteltua. Se esittää 13. tammikuuta kokoontuvalle valtuustolle Alaheikan irtisanomista kuntalain 43 § nojalla.
Valiokunta on listannut lukuisia perusteita luottamuspulalle. Listaus perustuu kunnanhallituksen antamaan lausuntoon.
Valiokunta toteaa, että kunnanjohtajan toimenpiteet kunnan talouden ja elinvoiman kokonaisuuden kehittämisestä eivät ole riittävän tehokkaita ja strategian johtaminen on jäänyt puutteelliseksi. Se katsoo myös, että Alaheikan asiantuntemus ja osaaminen kuntahallinnosta on riittämätöntä, eikä se ole kehittynyt viranhoidon aikana.
Alaheikan syntilistalla on myös tehtävien priorisointi epätarkoituksenmukaisesti siten, että kunnan kannalta olennaisten asioiden ja kokonaisuuksien hoitaminen on kärsinyt. Valiokunnan mukaan kunnanjohtajan toimintatapoja on käsitelty eri kokoonpanoilla ja eri näkökulmista ilman toivottuja tuloksia. Lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja on joutunut huomauttamaan kunnanjohtajaa hallinnollisiin ja kunnanjohtajan omiin etuuksiin liittyvistä epäkohdista.
”Tunne on kuin Pohjalaiset-oopperan Harrin Jussilla”
Alaheikka kirjoittaa vastineessaan, että viimeisimmissä kehityskeskusteluissa helmikuussa 2023 ja kesäkuussa 2024 hänen on todettu päässeen asetettuihin tavoitteisiin. Hän pitää syytöksiä hyvin ympäripyöreinä.
– En pysty puolustautumaan kun mitään konkreettisia ja yksilöityjä syytöksiä puutteellisesta tai virheellisestä toiminnasta ei esitetä. Tunne on kuin Pohjalaiset-oopperan Harrin Jussilla. ”Kertokaa, mistä ja miksi minua syytetään, jotta voin puolustautua”. Minua vastaan todistavat henkilöt kaiken lisäksi eivät ole tulleet missään vaiheessa esiin omilla nimillään, hän toteaa.
Alaheikka huomauttaa, että kunnanjohtaja toteuttaa kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen tahtoa.
– Talousasioissa on myös tehty päätökset yhdessä ja olen suhtautunut varmasti riittävällä vakavuudella kunnan talouteen. Yhdessä olemme päättäneet valitusta linjasta, että eli aiempina hyvinä vuosina käytettyjen ylijäämävarojen maltillisesta käyttämisestä kunnan palveluiden turvaamiseen ja Luumäen kunnan elinvoimaisuuden säilyttämiseen, pito- ja vetovoiman kehittämiseen.
Alaheikka toivoo, että voisi palvella vielä muutamia vuosia luumäkeläisiä.
– Sanotaan, että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Kiitän jo tässä vaiheessa omien kuntalaisten lisäksi muualta Etelä-Karjalasta päättäjiltä ja kollegoilta saamastani tuesta. Työni arvo on siellä huomattu ja noteerattu. Kukaan ei ole täydellinen, vielä lähtökohdat huomioon ottaen tekemäni työ on pantu merkille.
Risto Alaheikka valittiin Luumäen kunnanjohtajaksi huhtikuussa 2021. Hän toiminut aiemmin muun muassa Pyhäjärven Kehitys Oy:n toimitusjohtajana.