Paljonko julkisesta sektorista saadaan vielä säästöjä?
Mikä on julkisen sektorin koko ja mistä sieltä voidaan säästää?
Näitä olennaisia kysymyksiä tivattiin vaalikeskustelun tiimellyksessä niin kansanedustajaehdokkailta kuin asiantuntijoiltakin. Valitettavan usein tyypillinen vastaus julkisen sektorin koosta tuli kuin tykin suusta: Julkisen sektorin koko on 58 prosenttia kansantuotteesta, ja sieltä voidaan säästää.
Huh, huh, ajatellaanpa tuota hetki!
Jos julkisen sektorin koko tosiaan olisi tuota suuruusluokkaa niin teollisuuden, kaupan ja muiden yksityisten palveluiden, rakentamisen ja esimerkiksi maatalouden tuotannosta kertyisi yhteensä vain noin 40 prosenttia Suomen kansantaloudesta. Tämä pikkuruinen yksityinen sektori sitten ylläpitäisi siihen nähden 1,5-kertaista julkista sektoria.
En tunne kaikkien maiden tilannetta, mutta sanoisin, että tuolla tavalla painottunut julkisen ja yksityisen sektorin suhde on rahoittamisen kannalta lähes kestämätön.
IHMISTEN MIELIKUVISSA julkisen sektorin kokoon liittyvä luku 58 prosentista ei ole kuitenkaan tuulesta temmattu. Tällä hetkellä Suomen julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat juuri tuolla tasolla. Julkisten menojen BKT-suhde ei kuitenkaan ole sama asia kuin julkisen sektorin koko, sillä bruttokansantuote ei muodostu menoista vaan arvonlisästä.
Julkisten menojen BKT-suhde kuvaakin valtion, kuntien ja sosiaaliturvarahastojen kautta maksettujen kokonaismenojen yhteissummaa, joka suhteutetaan bruttokansantuotteeseen. Tähän pottiin lasketaan mukaan siis paljon muutakin kuin vain julkisen sektorin kustannukset.
Keskeisiä muita eriä ovat esimerkiksi kotitalouksien tulonsiirrot, julkiset investoinnit, tukipalkkiot ja omaisuusmenot. Näistä suurin yksittäinen erä on maksetut eläkkeet.
Oikean käsityksen julkisen sektorin koosta saa jakamalla julkisen sektorin arvonlisän koko kansantalouden tuottamalla arvonlisällä. Tällä tavalla mitattuna julkisen sektorin kooksi saadaan 21 prosenttia BKT:sta vuonna 2013.
TOINEN VARSIN OSUVA tapa hahmottaa julkisen sektorin kokoa on mitata julkisen sektorin työntekijöiden määrää. Suhteuttamalla julkisen sektorin työllisten määrän kaikkiin työllisiin päästään hiukan isompaan lukuun, mutta tällöinkin jäädään noin 25 prosentin suuruusluokkaan.
Mitä sillä sitten on väliä, vaikka julkinen sektori onkin noin 20 prosenttia BKT:sta, eikä vajaat 60 prosenttia, kuten monesti luullaan?
Valtio ja kunnat elävät tällä hetkellä valtavien säästöpaineiden alla. Valtiovarainministeriön virkamiesnäkemys edellyttää valtiontaloudelta noin neljän miljardin sopeutusta ja kuntataloudelta noin kahden miljardin sopeutustoimia vuoteen 2019 mennessä.
KUNTIEN SOPEUTUKSESTA valtaosa pyritään toteuttamaan vähentämällä kuntien tehtäviä ja velvoitteita, eli pienentämällä kuntien palvelutuotantoa ja kokoa.
Samaan aikaan sote-uudistusta viedään eteenpäin sillä ajatuksella, että palvelutuotannon suuremmat mittakaavaedut tulevat hillitsemään ikäsidonnaisten menojen kasvupainetta. Ikäsidonnaisten menojen kasvupaine arvioidaan julkisen talouden suunnitelmassa noin kolmeksi prosenttiyksiköksi suhteessa BKT:hen.
Eli, julkisessa palvelutuotannossa riittää varmasti viilattavaa ja karsittavaa, mutta säästöistä päätettäessä huomiota on kiinnitettävä myös muihin julkisiin menoihin kuin pelkkään julkiseen palvelutuotantoon.
Vain tällä tavalla julkisen sektorin velvoitteet on mahdollista saada kestävämmälle tasolle.
Minna Punakallio
Pääekonomisti, Kuntaliitto
Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 6/2015.
