kuva: Etelä-Karjalan liitto
Nykyinen tilanpäisen ylityspaikan status mahdollistaa Parikkalassa käytännössä vain puutavaran tuonnin rajatulle määrälle yrityksiä.

Parikkalan rajanylityspaikan avaaminen kansainväliselle liikenteelle toisi selvän aluetaloudellisen hyödyn koko Itä-Suomelle ja erityisesti Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueille, kertoo torstaina julkistettu selvitys.

– Parikkalan rajan avaaminen maksaisi nopeasti itsensä takaisin kansantaloudelle. Hyötyjiä olisivat niin matkailuelinkeino kuin kauppa ja teollisuus. Ylityspaikan kansainvälistäminen yhdistäisi Saimaan ja Laatokan matkailualueen, Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen kertoo.

Nykyinen tilapäinen ylityspaikka mahdollistaa käytännössä vain puutavaran rajatun tuonnin. Rajanylipaikan avaamisen jälkeen Parikkala nousisi liikenne-ennusteiden mukaan Suomen neljänneksi vilkkaimmaksi ylityspaikaksi raskaan liikenteen, ja viidenneksi vilkkaimmaksi kokonaisylittäjämäärien osalta.

Erityisen suuri vaikutus ylityspaikalla olisi matkailualalle. Selvityksen mukaan matkailutulo voisi vuonna 2022 olla 57 miljoonaa euroa, minkä työllisyysvaikutukset olisivat 270 henkilötyövuotta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Selvitys on tehty Etelä-Karjalan liiton, Etelä-Savon liiton, Savonlinnan kaupungin, Parikkalan kunnan ja Rautjärven kunnan toimeksiannosta.

 

Parikkalan rajanylityspaikan vaikutusselvitys

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*