Köyhyys ei tule koskaan yksin – se pudottaa verkostoista, lyö leiman ja syyllistää

Köyhyys on sitä, että tulee ahdistus, pelko, epävarmuus. Itsetunto katoaa. Tai sitä, että valinnat kapenevat, kun kaikki pitää miettiä sen kautta, mitä maksaa. Köyhyys ei ole vain sitä, että ruoka ja lääkkeet ovat loppu; koko elämänpiiri muuttuu, kun iskee osattomuus ja tutut verkostot katoavat eikä ole enää mahdollisuutta entisenlaiseen sosiaaliseen elämään.

Muun muassa näin kuvailtiin kesällä Tampereella järjestetyssä köyhyyttä kokeneiden paneelikeskustelussa, jonka aiheena oli ”Onko Tampereella köyhiä?”.

Keskustelun järjestivät Tampereen köyhyystyöryhmä ja Kuka kuuntelee köyhää -verkosto. Tapahtuman osana Tampereella pysähtyi ympäri Eurooppaa kiertänyt Euroopan köyhyyden vastaisen verkoston EAPN:n köyhyysbussi.

Tampere oli luonteva paikka bussin pysähdykselle ja keskustelulle, sillä kaupunki on huomioinut köyhyyden virallisella ohjelmalla, mikä lienee Suomessa ainutlaatuista.

Ensimmäinen köyhyysohjelma vuosina 2015–2016 sai aikaan mm. aktiivipassin. Toinen, nykyisen valtuustokauden köyhyysohjelma, julkistettiin tänään.

Eristys ja syyllisyys

Köyhyydessä on kyse rahasta. Sitä kautta köyhyydessä on kyse myös henkisestä painolastista.

– Henkinen puoli on tosi rankka. Köyhyys eristää ihmistä niin hirveästi, sanoo Elisa Kivistö-Orjatsalo.

Hän on elänyt köyhyysrajan alapuolella kolmanneksen elämästään, lähes koko aikuisikänsä. Köyhyys alkoi, kun Kivistö-Orjatsalo sairastui ja joutui sen vuoksi pois työelämästä. Hän oli tuolloin 22-vuotias.

Hän on kokenut, kuinka köyhyys luo arkeen paineen, joka voi tuntua piinaavalta.

– Vaikka saat tänään mitoitettua rahasi niin, että sait kaiken tarvitsemasi, iskee pelko siitä että tulee joku yllättävä meno, terveysongelma jota ei ole voinut ennakoida. Sehän sekoittaa pakan täysin.

– Joutuu pelkäämään, että huomenna tulee joku yllätys ja alkaa taas syyllistää itseään siitä, että olisi pitänyt toimia toisin. Elämä on jatkuvaa syyllisyyden ympärillä pyörimistä.

Syyllisyyttä tuottaa esimerkiksi sen pohtiminen, pitäisikö käyttää rahaa tarvittaviin lääkkeisiin, jos niiden osto merkitsee, että rahaa ei jää ruokaan.

– Vie kaikki voimat, kun taloutta joutuu miettimään niin vahvasti koko ajan.

Köyhyyden myötävaikutukset

Tämä uuvuttavuus ja syyllisyyden tunne on tuttu myös Tapio Rautajoelle. Hän työskentelee Tampereen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluiden kokemusasiantuntijana. Tehtävänä on kuunnella asiakkaita ja löytää heille reittejä mielekkääseen tekemiseen arkisin ja sitä kautta kiinni elämään.

– Työtön syyllistää itsensä, vaikkei tilanne ole hänen syynsä. Toimeentulotukiluukulla käyminen, kun rahat on loppu, on erittäin nöyryyttävää, tiedän sen omakohtaisesti. Sen lisäksi että olet työtön, joudut täyttämään lappuja ja viemään ne luukulle, tai menemään leipäjonoon.

– Se, jos mikä, lannistaa ihmisen. Se lannistaa niin paljon, että se alkaa vaikuttaa mielenterveyteen. Kun se vaikuttaa mielenterveyteen, tulee usein sivuoireita, kuten viinankäyttöä. Ei kestetä päivää selvin päin.

– Köyhyydellä on paljon myötävaikutuksia. Köyhyys ei tule koskaan yksin, Tapio Rautajoki painottaa.

Rautajoelle samastuminen asiakkaiden tilanteeseen ei ole vaikeaa. Hän oli itse menestyvä yrittäjä, joka alkoi juoda yhä enemmän. Viina vei, mutta työt hoituivat – aikansa. Sitten meni työ, perhe, ja kaikki entinen. Rautajoki pääsi irti viinasta – mutta sen jälkeenkin hänellä diagnosoitiin masennus kahdesti.

– Sieltäkin suosta nousin ylös. Se on se toivo, jota annan ihmisille.

Köyhyyttä vaikea ymmärtää ulkopuolelta

Toivon portti on edessä myös Elisa Kivistö-Orjatsalolla.

– Jos sellaista ei olisi, en tiedä, kokisinko elämääni enää mielekkääksi.

Kuntoutustukipäätös on tullut ja sen myötä tietynlainen vakaus on elämässä hetken läsnä. Iloa elämään tuovat musiikki ja kirjoittaminen.

– Kuntoutustuki on takaamassa myös sen, että pystyn osallistumaan yhdistystoimintaan, tapaamaan ystäviä ja tuttavia ja täten pitämään toivoa elämässä yllä.

Tulevaisuuden toiveena on hyödyntää omia kokemuksia muiden auttamiseksi.

– Haluaisin vielä joskus olla vertaisohjaajan roolissa mielenterveyspalveluissa mukana asiakastapaamisissa, jos asiakas kokee kaipaavansa vertaista tueksi tapaamisiin.

Hän ei ole palannut säännölliseen työelämään, eikä usko koskaan palaavansa. Terveys ei anna myöten 40-tuntisiin työviikkoihin. Töitä hän on tehnyt kykynsä mukaan.

– Se hämmentää, että työelämästä putoamisesta saa kuulla pilkkaa, vaikka se ei ole oma valinta. Olen kuullut esimerkiksi kommentteja, että muut ihmiset kustantavat elämäntapani.

Kivistö-Orjatsalo painottaa, että köyhyyttä on erittäin vaikea ymmärtää sellaisen, joka ei ole sitä itse kokenut. Tästä seuraa, että köyhä usein lokeroidaan alentuvasti.

– Köyhälle ikään kuin asetetaan velvollisuuksia, hänen odotetaan olevan tietynlainen ja käyttäytyvän tietynlaisesti. Köyhä ei saisi käydä missään, köyhällä ei saisi olla älypuhelinta.

– Usein ihmiset ottavat – myös huomaamattaan – alaspäin katsovan asenteen ja ylivallan keskustelussa. Minusta kauheinta on se, että kaikki kokevat asiakseen, että voivat puuttua kaikkeen.

Uuvuttava avustusruljanssi

Syrjäytymisen ja ylenkatseen ohella köyhyys yleensä pakottaa ihmisen avustusten hakemiseen. Moni kokee hakuruljanssin uuvuttavana. Liitteitä pitää osata etsiä. Oikeille luukuille pitää osata hakeutua. Oikeat sanat pitää löytää. Elisa Kivistö-Orjatsalo kuvailee tukien hakemista peliksi.

– Järjestelmä on rakennettu niin, että on pakko oppia pelaamaan, että pärjää.

Myös tässä ympäristön suhtautuminen korostuu.

– Oletetaan, että jos on vähävarainen ja kärsii masennuksesta, ei osaa kirjoittaa nimeään ja osoitettaan paperiin. Tukea tarvitseva, joka on ehkä masentunut, ei ole tyhmä. Toivon, että yhteiskunnassa nähtäisiin, että ihmiset tarvitsevat ihan konkreettista apua.

– Tätä varten tarvittaisiin enemmän matalan kynnyksen palvelua. Niin, että voisi mennä hakemaan apua ilman, että tivataan kaikkea taustasta ja pitää avata kaikki ongelmansa muille. Tätä apua tarvittaisiin enemmän, mutta nyt se on vähenemään päin. Konkretian pitäisi olla se, että voit mennä ja pyytää apua, ja apua oikeasti tulee.

Toisaalta ihmisiä kannustetaan luovuttamaan, hän sanoo.

– Lyödään luukku kiinni ja sanotaan, että jätä velka maksamatta ja ota lisää. Tällä syrjäytetään ihmisiä.

Kivistö-Orjatsalo toivoo ylipäätään moninaisuutta ihmisyysnäkökulmaan: ihminen joka on eläkkeellä tai työttömänä, ja joka on köyhä, ei ole yhteiskunnan kannalta hyödytön.

Perustulo olisi suuri apu tilanteeseen, hän sanoo.

– Täydentävien toimien on oltava sellaisia, että ihmisarvo säilyy.

Yksinäisyys

Köyhyyden kohtaava ihminen on usein yksin. Syyllisyyden tunne tai häpeä voivat voimistaa yksinäisyyttä.  Syksyllä Tampereen päihde- ja mielenterveyspalveluissa käynnistettiin erityinen ryhmä niille, jotka ovat yksin.

– Yksinäisyys vaikuttaa tässä maassa todella moniin ihmisiin. Olemme koettaneet saada mukaan ryhmätoimintaan yksinäisiä, joiden kanssa pohditaan, miten päästä kotoa muiden seuraan, miten kasvattaa itseluottamusta, Tapio Rautajoki sanoo.

– Ne ovat pieniä asioita, mutta usein masennuksen tilassa niitä ei jaksa miettiä.

Tampereen kaupungin psykiatrisessa avohoidossa on yli 9 000 asiakasta vuodessa. Käyntimäärät vielä moninkertaistavat tuon luvun. Se tarkoittaa todella isoja asiakasmääriä yhtä työntekijää kohden.

– Vaikka työtä on todella paljon, siellä on aivan mahtava henki. Työtä tehdään suurella sydämellä.

Ylipäätään hän kiittää Tampereen kaupungin toimeliaisuutta köyhyyteen reagoinnissa.

Jo se, että Tampereella on köyhyystyöryhmä olemassa, on poikkeavaa, Tapio Rautajoki arvioi.

Toisaalta esimerkiksi päihde- ja mielenterveysyksikössä työmäärä merkitsee väistämättä, että aikataulut venyvät ja työntekijät väsyvät.

Muutos tehtävä valtakunnantasolla

Vaikka Tampereen kaupunki on toiminut esimerkillisesti mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kohtaamisessa, köyhyyden ehkäisemiseksi ja köyhyydessä elävien auttamiseksi isompi muutos olisi tarpeen, arvioivat Tapio Rautajoki ja Elisa Kivistö-Orjatsalo.

– Tarvitaan valtakunnantason toimia. Köyhyydestä puhutaan jonkin verran, mutta rohkeus esittää ihan oikeita toimia, mitä nyt tehdään – niitä kaipaisin lisää, Elisa Kivistö-Orjatsalo sanoo.

Köyhät ja työttömät tarvitsevat virallisen edustajan, joka pitää heidän asiaansa esillä valtakunnallisessa keskustelussa ja poliitikkojen suuntaan, sanoo Tampereen kaupungin päihde- ja mielenterveyspalveluiden kokemusasiantuntija Tapio Rautajoki.

– On kuluttaja-asiamiestä ja lapsiasiavaltuutettua, mutta kaksi loistaa poissaolollaan: työttömien asiamies ja köyhien asiamies, Rautajoki sanoo.

Elisa Kivistö-Orjatsalo pitää ajatusta hyvänä.

– Se toisi keskusteluun vakavasti otettavuuden ulottuvuutta.

Hän pitää hienona kuntien toimintaa esimerkiksi kolmannen sektorin tukemisessa. Isossa kuvassa se ei kuitenkaan ole riittävästi.

– Vapaaehtoistyötä tehdään ja se on hienoa. Se ei kuitenkaan ratkaise ydinongelmaa. Perusolosuhteet pitäisi pystyä tarjoamaan ilman tällaista. Se on hyvinvointiyhteiskunnan ydin, ja siihen tarvitaan valtakunnallisia päätöksiä.

– Nyt pistetään ennalta ehkäisevän työn piste tuonne tai ruokajakelupiste tänne. Ne ovat hirveän hyviä muta ne eivät pureudu ongelman juureen. Haavaan laitetaan laastari, mutta ei tutkita, miten se voitaisiin estää.

Fakta:

Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Finin mukaan tulottomien kotitalouksien määrä on kaksinkertaistanut vuodesta 2013 vuoteen 2017. Suomessa köyhyys- tai pienituloisuusraja on 60 prosenttia kotitalouksien käytettävissä olevasta mediaanitulosta. Kotitalous on köyhä,mikäli sen nettotulot ovat pienemmät kuin 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta.

EAPN-Finin köyhyysraportin mukaan köyhyys- tai syrjäytymisriskisslä elävien ihmisten määrän kääntämiseksi laskuun tulee huomioida pienituloisten lapsiperheiden ja eläkäeläisten aseman parntamainen. ”Keskeisiä toimia köyhyyden vähentämiseksi ovat mm. perusturvaetuuksien tason nostaminen ja kohtuuhintaisten asuntojen rakentaminen”, raportissa todetaan.

Raportti painottaa, että sote-uudistus tulee toteuttaa tavalla, joka kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja ja takaa tarpeenmukaisten palvelujen saavutettavuuden huono-osaisille ja useita palveluja tarvitseville.