Hanna Tainion kolumni: Sotessa kaadettava raja-aitoja
Sanna Marinin hallituksen sote-lakiluonnos on edennyt pikavauhtia lausuntokierroksen loppuun. Uudistuksen valmisteluaika on ollut lyhyt ottaen huomioon sen laajuuden ja ennen kaikkea jo yli puoli vuotta jatkuneen koronapandemian.
Toki esityksissä on paljon vanhaa ja osa niistä on kirjoitettu leikkaamalla ja liittämällä osia Juha Sipilän hallituksen kaatuneesta esityksestä.
Kova kiire valmistelussa on aiheuttanut sen, ettei kaikkia esityksen osia ole ehditty pohtia riittävästi eikä vaihtoehtoja ole edes selvitetty, vaikka toimintaympäristö on kiihtyvällä tahdilla muuttunut. On pelattu varman päälle ja valittu se vaihtoehto, joka on jo kerran mennyt perustuslakivaliokunnan tiukasta syynistä läpi.
Kuntaliitto ja koko kuntakenttä on nostanut uudistuksen yhdeksi keskeisimmistä tavoitteista sen, että alueelliset erityispiirteet otetaan huomioon. Toive on kaikunut kuuroille korville. Vain Uusimaa on saamassa oman erillisratkaisunsa, vaikka muidenkin maakuntien välillä on suuria eroja väestön kasvussa, taloudellisessa kantokyvyssä sekä elinkeinorakenteessa. Sama takki ei sovi kaikille, vaikka väkisin runnoisi päälle.
* * *
Sipilän hallitus liitti omaan sote-uudistukseensa laajan valinnanvapauden, mikä olikin yksi syy hallituksen ja uudistuksen kaatumiseen. Nyt Marinin hallitus on kääntänyt kurssin lähes 180 astetta. Lakiluonnoksen mukaan yksityistä sektoria voi hyödyntää, mutta sen käytölle tulee olla tarkat perusteet ja ne tehtävät, joissa yksityistä ei voi käyttää, on tarkasti säädelty. Nykyiset laajat ulkoistukset voivat tulla kokonaan lainvastaisiksi eli mitättömiksi.
Tähän liittyy monia mahdollisia lainsäädännöllisiä ja toiminnallisia ongelmia. Lähtökohta, jossa tuotanto on pääosin julkista, on hyvä ja kannatettava, mutta se ei saa estää eri tuottajien ja tuotantotapojen tarkoituksenmukaista hyödyntämistä. Tulevaisuuden palveluhaasteet ovat mittavia: väestö vanhenee, kustannustaso nousee, uusia hoitomenetelmiä otetaan käyttöön ja ammattitaitoisesta henkilöstöstä on huutava pula. Julkinen talous ei kasva samassa suhteessa tarpeiden kanssa. Tarvitaan uusia innovaatiota, joita yksityinen sektori voi ketterämpänä kehittää ja tuoda yhteistyöhön. Monia asioita kannattaa tehdä yhdessä ja toiselta voi aina oppia. Tarvitaan selvät pelisäännöt, joiden puitteissa raja-aitoja mieluummin kaadetaan kuin pystytetään.
Olen lääkäri, en juristi, mutta siitä huolimatta uskallan ennustaa, että lakiluonnoksessa olevasta nykyisten ulkoistamissopimusten mahdollisesta mitättömyydestä koituu vielä ongelmia. Olisi ollut parempi mitättömyyden sijaan säätää esimerkiksi mahdollisuudesta irtisanoa lain kanssa ristiriitaiset sopimukset ja mahdollisuudesta riitauttaa irtisanominen.
* * *
Näen myös kohtuuttomana, jos nykyisiä hyvin toimivia toimintamalleja joudutaan purkamaan. Näin voi käydä esimerkiksi julkisessa omistuksessa oleville Tekonivelsairaala Coxalle ja Sydänsairaalalle, joiden toiminta rajataan turhan tiukkaan vain omien sote-maakuntien alueelle. Kummassakin on luotu toimintamalli, jossa potilaille tarjotaan hoitoa, joka on kansainvälisillä mittareilla mitattuna huipputasoa.
Maakunnissa tunnetaan parhaiten paikalliset olosuhteet. Itsehallinnollisella maakunnalla pitää olla itsellään valta päättää siitä, miten palveluita tuotetaan. Sitä ei pidä lainsäädännöllä tarpeettomasti rajata. Demokraattisilla vaaleilla valituille valtuutetuille olematon liikkumavara voi tulla ikävänä yllätyksenä.
Kun sote-maakunta tekee asioita yhteistyössä joustavasti alueensa kuntien ja muiden toimijoiden kanssa, saadaan asukkaille laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut, mikä uudistuksen alkuperäinen tarkoituskin oli.
Hanna Tainio, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto
Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 10/2020.
