Jyri Seppälän kolumni: Ilmastoasiat näkyviin

”Olemme viimeinen sukupolvi, joka voi ratkaista ilmastonmuutoksen.” Tämä lause on kuultu monen merkittävän päättäjän suusta. Sanoista pitäisi kuitenkin nyt ryhtyä tekoihin. Jokaisella on oma roolinsa kuluttajasta julkishallintoon. Erityisesti kunnilla on mahdollisuus jouduttaa päästövähennyksiä 20 miljardin vuosihankinnoillaan. Mutta miten tämä mahdollisuus otetaan täysimääräisesti käyttöön?

Vanha totuus ”se on tahdosta kiinni” pätee myös ilmastonäkökohdat huomioiviin hankintoihin ja niiden kilpailutukseen.

Moni julkisista hankinnoista vastaava ei varmasti allekirjoita näin yksinkertaista väittämää. Heillä on tahtoa, mutta toteutuksen realismi puuttuu. Valmisteluun ei ole aikaa ja resursseja. Annetun budjettiraamin sisällä ei ole mahdollista tehdä asioita uudella tavalla. Ja pahimmassa tapauksessa taustalla saattaa välkkyä pelko, että ”jos teen asiat uudella tavalla, niin onnistuessani ei siitä mitenkään palkita – mutta jos hankinta epäonnistuu, siitä kyllä saan kuulla”.

          *                    *                    *

Tahto pitää näkyä johdon teoissa. On turha heittää kestävien hankintojen toiminta-ajatuksia organisaation toteutettavaksi, jos se ei ole johdon todellinen tahtotila. Henkilöstö kyllä tietää, mitä johto haluaa oikeasti edistää.

Jotta kunnan johdolla olisi tahtoa viedä ilmastoasioita edistäviä hankintoja eteenpäin, virkamiesjohdon lisäksi kunnanhallituksella ja -valtuustolla tulee olla ymmärrys siitä, mitä tällä toiminnalla saavutetaan. Tunnusluvut puhuvat puolestaan: mitä elinkaarisäästöjä ja päästövähennyksiä saadaan aikaiseksi samalla kun hankinnalle asetettu toiminnallisuus saavutetaan.

Tunnusluvut saadaan päättäjiä puhuttelevaksi, kun heti hankintaprosessin alussa mietitään kunnolla mitä oikeasti halutaan ja miten asia voidaan tehdä vähähiilisesti. Panostuslisä hyvään suunnitteluun ja vähähiiliseen hankintaan merkitsee myös elinkaarikustannuksiltaan usein parasta lopputulosta.

          *                    *                    *

Mistä tietää, että kannattaako johonkin hankintaan panostaa? Ymmärrystä kannattaa kasvattaa kysymällä esimerkiksi muilta kunnilta ja Suomessa toimivalta julkisten hankintojen osaamiskeskukselta KEINOsta. Kaikkea ei kannata keksiä itse, vaan opitaan muilta.

Suunnittelua kannattaa syventää markkinavuoropuhelulla, jolla hankintaa hiotaan omia tarpeita ajatellen ratkaisuja tarjoavien yritysten kanssa ennen kilpailutusta. Samalla on syytä kirkastaa hankintojen toteutuksen jälkeinen sopimusmenettely.

Hyväkään suunnittelu ei ole ratkaisu, jos hankinnan kilpailutusta ei osata tehdä. Nykyinen hankintalaki kannustaa kokonaishyödyltään parhaan vaihtoehdon valintaan. Kokonaishyödyn puntaroinnissa kasvihuonekaasunäkökohdat voidaan ottaa huomioon eri osatekijöiden painottamisessa. Tässäkin kannattaa lisätä ymmärrystä muilta kunnilta ja Keinolta.

Isot ilmastolliset ratkaisut tehdään kuitenkin ennen kilpailutusta. Ei voi saada päästötöntä liikkumiskalustoa, jos asia ei ole jo sisällytetty jo siihen, mitä halutaan. Kilpailutus tuottaa sitä mitä tilaa.

          *                    *                    *

Nykyisin vähähiilisten hankintojen edistämiseen löytyy myös kuntalaisten tuki aivan eri tavalla kuin vielä muutama vuosi sitten. Lyhytjänteisen taloudellisen edun nimissä on yhä vaikeampi saada kuntalaisten hyväksyntää hankinnoille, jotka eivät vie päästöasioita eteenpäin. Pitkällä tähtäyksellä päästöasioiden sivuuttaminen hankinnoissa ei ole kenenkään etu – ei etenkään Suomi Oy:n.

Valtion tulisikin miettiä palkitsemiskeinoja kunnille, jotka voivat osoittaa tehneensä vähähiilisiä hankintoja. Tämä jouduttaisi vieläkin enemmän kunnan johdon kiinnostusta asian resursointiin.

Hankintojen edistämisessä hyötyjen näkyväksi tekemistä on syytä vahvistaa. Se pakottaa jo hyvään suunnitteluun ja kilpailutukseen. Kilpailutuksen lopputuloksen lisäksi on tärkeää, että kunnissa tuodaan vuosittain näkyviin menneiden vuosien vähähiilisten hankintaratkaisujen taloudelliset vaikutukset ja päästöhyödyt. Tämä tieto ruokkii jo itsestään arvokasta ilmastonmuutoksen hillintätyötä kunnissa.

Jyri Seppälä

Kirjoittaja on professori ja johtaja Suomen ympäristökeskuksessa.

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 9/2019.