Kumpi on väärässä valtio, vai kunnat?
Tavoitteisiin pyrkimiskeinoista yhteistä on kuntakoon tai palvelun järjestämisestä vastaavan yksikön koon kasvattaminen.
Vaikka jotkut väittävät Paras-uudistuksen epäonnistuneen, on hyvä muistaa, että uudistuksen aikana kuntamäärä väheni noin sadalla. Lisäksi yli kaksisataa kuntaa lähti mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alueisiin. Kunnat ovat siis uudistaneet ainakin ilmirakenteitaan, toinen asia sitten on, miten kunnat ovat hyödyntäneet kuntaliitoksen tai YT-alueen tarjoamaa kehittämispotentiaalia.
Paras-uudistus eteni kuntien aloitteellisuuden pohjalta, joskin lain ohjeistuksen mukaan. Nykyhallituksen vahvan peruskunnan asukasmäärälle ja kunnan alueen muodostumiselle asetetut kriteerit tulevat valtion suunnalta ja ovat selvästi Paras-lain vaatimuksia kovemmat ja täsmällisemmät. Jos kriteerit eivät täyty, on edessä selvitysmenettely. Käytännössä selvitysvaatimus koskettaa lähes kaikkia kuntia.
Uudistustilanne herättää monia ajatuksia. Alkujaan valtiovetoisesti toteutetun kuntauudistuksen tarpeellisuus myönnetään yleisesti, mutta sisältö ja etenemistapa saavat kritiikkiä ja vastustusta.
Positiivista on se, että kuntakeskustelu on jo Paras-uudistuksen aikana saanut syvyyttä, mutta valitettavasti keskustelu on vieläkin kovin hajanaista ja pinnallista. Suuruusluokat hämärtyvät, suuret ja pienet asiat, tosiasiat ja tunteet sekoittuvat.
Pienillä asioilla perustellaan tai vastustetaan kuntauudistusta. Keskustelussa päähuomion tahtoo saada uudistuksen etenemistapa. Valtakunnallinen uudistuskeskustelu tapahtuu periaatetasolla, kunnat taas katsovat uudistusta vain oman kunnan näkökulmasta. Keskustelusta puuttuvat mahdollisten uusien kuntien, alueen tai seudun näkökulmat.
Kuntauudistukselle on oikeutettua odottaa hyviä perusteluja: ollakseen perusteltu, uudistuksen olisi tuotettava mukana oleville kunnille nettohyötyä eli hyötyjä enemmän kuin haittoja.
Mitä nämä nettohyödyt ovat? Vaikka hallituksen rakennetyöryhmä on kerännyt runsaasti aineistoa, huomattava osa kunnista, erityisesti kaupunkien kehyskunnat, ei ole vakuuttunut uudistuksen nettohyödyistä.
Äkkiseltään on taas vaikea uskoa, että valtion päättäjät haluaisivat uudistuksella tuottaa haittoja kunnille tai kuntalaisille. Kumpi on väärässä, valtio vai useat kunnat? Eivätkö nämä kunnat nyt näe omaa etuaan?
Jotta keskustelussa päästäisiin eteenpäin, useimpien kuntien kannattaisi suhtautua avoimesti omatoimisten selvitysten tekemiseen. Jos on varma uudistuksen hyödyistä ja haitoista, niin tosiasioiden kirjaaminen ei kai olisi pahitteeksi. Jos on epävarma, todellisen tiedon saaminen ei olisi haitaksi, vai olisiko? Jos tosiasiat eivät puolla kuntaliitosta, niin selvitys olisi todella vankka argumentti jatkokeskustelussa.
Julkisuudessa keskustelua käydään harmittavan pinnallisella tasolla. Hyvin toteutetun selvityksen tulos voi olla, että liitoksella ei saavuteta merkittäviä hyötyjä tai haitat voivat olla jopa hyötyjä suuremmat. Selvitys voi myös avata aivan uusia näkökulmia ja perusteluja kuntaliitoksen puolesta. Yleinen virhekäsitys näyttää olevan se, että selvitykset johtavat ilman muuta kuntaliitokseen. Tämä ei pidä paikkaansa.
Pentti Meklin
Kirjoittaja on kunnallistalouden emeritusprofessori, joka on johtanut Paras-hankkeen vaikutuksia tutkinutta Arttu-projektia.