Saamme liian usein lukea tapauksista, joissa työntekijöiden oikeudet eivät toteudu julkisen sektorin hankkimissa palveluissa. Valitettavia esimerkkejä on muun muassa siivouksessa ja rakentamisessa. Toisena julkisten hankintojen ihmisoikeusriskinä nousevat usein esiin paikalliset tuotanto-olot, kun hankitaan köyhemmissä maissa valmistettuja tuotteita.

Myös valtiolla ja kunnilla on hankkijoina rooli ongelmaan puuttumisessa. Kyse on ihmisten hyvinvoinnin edellyttämien perusoikeuksien turvaamisesta, mutta ei vain niistä. Vastuulliset hankinnat voivat hyödyttää suomalaista yhteiskuntaa laajemmin.

Paikalliset vastuulliset yritykset menestyvät kilpailutuksissa, jos vastuullisuutta edistetään suunnitelmallisesti vuoropuhelussa elinkeinoelämän kanssa. Se tuo kuntiin elinvoimaa sekä työpaikkoja.

Sosiaalinen vastuullisuus on yhteydessä myös laatuun ja kustannuksiin. Valtion toimitiloja hallinnoivassa Senaatti-kiinteistössä on havaittu, että sen harmaan talouden torjuntaa hillitsevä toimintamalli on parantanut rakentamisen laatua. Se tuo selvää säästöä.

Ihmisten arvoihin perustuva vastuullisuus hankinnoissa tervehdyttää myös markkinoita. Markkinat eivät ole luonnonvoima, vaan osto- ja myyntipäätöksiä tekevät ihmiset ja yhteisöt ratkaisevat, miten markkinat toimivat. Siinä julkisen sektorin rooli on suuri, kun niiden hankintojen kokonaisvolyymiksi on arvioitu 47 miljardia euroa vuodessa.

Miten kunnat voivat parantaa sosiaalista vastuullisuutta hankinnoissa?

Monissa hankintayksiköissä on kokemusta siitä, miten työntekijöiden oikeuksien toteutumista voidaan parantaa. Olennaista on, että toimenpiteet kattavat koko hankintojen elinkaaren aina strategiasta ja hankinnan suunnittelusta sopimusaikaiseen toimintaan.

Hankintoja suunniteltaessa on tunnistettava niihin sisältyvät ihmisoikeusriskit ja toisaalta mahdollisuudet, joita vastuullisesti toimivat yritykset ja järjestöt tarjoavat. Tarvitaan etukäteistarkistuksia sekä sopimuskauden aikaista valvontaa. Sen vaikutusta voidaan lisätä sopimusmääräyksillä ja mahdollisilla lisäsanktioilla.

Tämä kaikki edellyttää hankintayksiköiltä työtä ja osaamista. Siksi viime vuonna hyväksyttyä kuntien ja valtion yhteistä hankintastrategiaa toimeenpanevassa Hankinta-Suomi-toimenpideohjelmassa tarjotaan kunnille tukea muutokseen.

Vastikään saatiin valmiiksi yhteiset vastuullisuuden vähimmäisvelvoitteet eli niin kutsuttu Code of Conduct, joita hankintayksiköt voivat hyödyntää. Vähimmäisvelvoitteet keskittyvät työntekijöiden oikeuksien varmistamiseen tavaran valmistuksessa niin sanotuilla riskialueilla ulkomailla.

Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutti HEUNI taas viimeistelee hankintayksiköille opasta, joka tarjoaa työkaluja ihmisoikeusloukkauksien riskien tunnistamiseen ja ehkäisyyn kotimaisissa hankinnoissa.

Olennaista on siis saada hyvät toimintamallit laajemmin käyttöön ja tehdä se helpommaksi. Kokemusten ja ideoiden vaihtamisessa tärkeä rooli on myös strategian toimeenpanoon osallistuvilla hankinta-ammattilaisten teemaryhmillä.

Kansallinen hankintastrategia laadittiin laajassa yhteistyössä ja minun on ollut ilo nähdä, kuinka sen toimeenpano on käynnistynyt. Kannustan kuntia siihen, että myös työntekijöiden oikeuksien turvaaminen olisi yksi hankintojen kehittämisen painopisteistä. Se on kuntalaisten eli meidän kaikkien etu.

Sirpa Paatero, kuntaministeri (sd.)

Kuva: VNK/Laura Kotila

Avainsanat
hankinnat Sirpa Paatero

Luitko jo?