Suhteellisuudetajua, kiitos!
Budjetin julkistamisen jälkeen ainoa julkinen kiistely nähtiin vanhuslain henkilöstömitoituksista, joiden kustannusvaikutukset lasketaan muutamissa kymmenissä miljoonissa eli noin prosentissa lisävelan määrästä. Koko budjetista summa on noin tuhannesosa. Suhteellisuudentaju on tunnetusti vaikea laji.
Vanhusten kohtelu vetoaa kuntavaalien alla ilman muuta paremmin tunteisiin kuin murehtiminen siitä, kuka miljardivelat aikanaan maksaa. Eihän kukaan toivo vanhuksille huonoa hoitoa. Toinen asia on, saadaanko hoidon tasosta jonkinlainen takuu tiukoilla henkilöstömitoituksilla, joilla palattaisiin kuntien vastustamaan tiukkaan normisääntelyyn järjen käytön sijasta.
Kunnille valtion budjetti ei jo keväällä ilmoitettujen leikkausten jälkeen tuonut enää suuria yllätyksiä, vaikka talouden yhä huonommat näkymät olisivat olleet asiallinen peruste lisäleikkauksille. Kunnat joutuvat osallistumaan valtion säästötalkoisiin noin 880 miljoonalla eurolla. Summa ei ole kohtuuton verrattuna valtion lisävelkaan, mutta se on joka tapauksessa kunnilta pois. Palveluista on säästettävä ellei nosteta kuntaveroa tai oteta velkaa.
Mielenkiintoista onkin nähdä, millaisia talouslinjauksia kunnissa tehdään kuntavaalien jälkeen. Tekeekö nykyinen valtuusto viime töikseen rankkoja päätöksiä, vai siirtyvätkö ne uusille valtuustoille? Valtion ja kuntien velkaantumisella pidetään yhteiskunta – siis äänestäjät – rauhallisina myös kuntavaalien alla. Toki kotimainen kysyntä pitää taloutta käynnissä, mutta kuinka kauan sitä voidaan velaksi jatkaa?
Myös kuntien ennakoidaan velkaantuvan noin miljardin lisää ensi vuonna. Jos Suomi nyt leikkaisi menot tulojen suuruisiksi, se merkitsisi suurtyöttömyyttä ja konkurssiaaltoa. Mutta kuinka kauan nykymenoa voidaan jatkaa, kun näköpiirissä ei ole uutta Nokiaa tai merkittävää vientitulojen kasvua? VM:n budjetti rakentuu vielä lievän kasvuennusteen varaan, mutta monet merkit kertovat kolkuttavasta taantumasta.
Poliittisten päättäjien tehtävä ei ole lietsoa maailmanlopun tunnelmaa, mutta he ovat unohtaneet kertoa, että lapsemme joutuvat maksamaan nykyisen velalla rahoitetun hyvinvoinnin. Niin kauan kuin säästöjen vaikutus ei näy yhteiskunnan arjessa, ei kriisiäkään ole julkisesti olemassa.
Kriisitietoisuuden puutetta kuvaa hyvin taloustutkijan kommentti, jonka mukaan Suomessa valitaan porukalla tapetteja eteiseen, vaikka talo on jo tulessa.
Hannu Kataja
