Kannustavia palkkausjärjestelmiä yksityisellä sektorilla on kehitetty ainakin 50 viimeisintä vuotta. Nykyinen kehitys on menossa vielä voimakkaammin suuntaan, joka ottaa huomion yksilön aikaansaannokset. Yrityskohtainen työsopimusjärjestelmäkin on viemässä asioita siihen, että painotetaan yksilöllistä palkkauskorotusta yleiskorotusten sijasta.

Yhä suurempi osa ihmisistäkin haluaa olla aidosti vaikuttamassa omaan ansiotasoon omalla työsuorituksellaan. Asiantuntijatehtävissä kuitenkin niin sanottua urakkamallia on vaikea soveltaa, koska useimmat työtehtävät ovat usean henkilön yhteisponnisteluja.

Ylimmän johdon kohdalla on arvioitu, että noin vuoden mittainen tarkastelujakso on oikeutetumpi, koska hankkeet eivät valmistu niin sanotusti samana päivänä, kuten joidenkin ihmisten suoritustehtävissä on tyypillistä. Kunnallisalan kohdalla kai on todettava, että vanhakantainen kokouspalkkio ja viranhaltijoiden kiinteä kuukausipalkka ovat ylivoimaisessa enemmistössä.

Vain muutamissa yksittäisissä kunnissa on sovellettu ylimpien viranhaltijoiden kohdalla yksilöllisempiä palkitsemistapoja. Silloin ne ovat rahapalkkaa, lomaa tai esimerkiksi koulutusta. Näistä syntyy helposti julkinen keskustelu somessa, jossa niitä pääsääntöisesti pidetään epäoikeudenmukaisina, koska kaikki eivät pääse niihin osallisiksi.

Pitkäaikaisen yli 50 vuotta kestäneen valtuustourani aikana olen miettinyt näitä asioita kerta toisensa jälkeen, kun itse olen ollut aina yksityisen sektorin palveluksessa. Tiedän kokemuksesta, että kannustavuus johtaa oikeiden ihmisten kohdalla parempiin lopputuloksiin, aikaansaannoksiin. Mutta on myös ihmisiä, joita palkkausjärjestelmä ei motivoi muuhun kuin työpaikan vaihtoon.

Tässä ajatuksessani olen rajannut soveltamisalueen kaikkiin kunnan luottamustehtäviin ja niihin viranhaltijoihin, jotka ovat esittelyvastuussa. Tämä rajaus on selvä, koska johtosäännöissä esittelijät ovat yksiselitteisesti määritelty.

Yleisesti ottaen voidaan kaiketi todeta, että esittelijän ehdotus elimen päätökseksi toteutuu yli 90 % tilanteissa, joissa esittelijä sen kunnallislain mukaan tekee. Erittäin harvoin esittelijä tekee elimen päätökseen eriävän mielipiteen, jolla hän vapautuu vastuusta. Tosiasiallinen päätös tehdään siis esittelijän ja elimen yhteispäätöksellä. Esittelijä toki on käyttänyt paljon alaisiaan päätösehdotuksen valmistelussa.

Esittelijän vastuu on kuitenkin selvästi rajattavissa. Nyt esittämäni malli pohjautuu näiden henkilöiden palkitsemiseen ottaen huomioon luottamuselinten kollegiaalisuuden, joka jäsenen kohdalla tarkoittaa tasapalkkioita.

Kaikissa kunnissa joudutaan tekemään strategia ja budjetti. Nämä ovat työkalut, joilla kuntaa johdetaan ja hallitaan. Vastuu viime kädessä on valtuustolla, mutta operatiiviset asiat ovat pitkälti luottamushenkilöiden ja esittelijöiden päätösten varassa.

Nykykäytäntö on osoittautunut huonoksi ja tehottomaksi. Kunnan strategiasta ja budjetista ei olla juurikaan kiinnostuneita. Luottamushenkilöt tekevät aloitteita, joita ei ole lainkaan valmisteltu. Usein ne ovat vielä sellaisia, jotka ovat täysin epärealistisia. Uutiskynnyksen ne kyllä ylittävät. Se usein onkin näiden aloitteiden tarkoitus.

Julkisuus takaa luottamushenkilön helpon uudelleenvalinnan, mutta välillisesti nämä aloitteet aiheuttavat paljon hallinnollisia kustannuksia ja vievät valmistelijoiden aikaa pois järkevistä hankkeista. Huonosti tuottavaa ajankäyttöä viranhaltijoilta, mutta aloitteisiin on aina vastattava.

Kunnan strategian jalkauttaminen ei ole helppoa. Jos siihen ei sitouduta, niin se jää kuolleeksi kirjaimeksi. Jos kuitenkin tehtäisiin tavoitteellinen tuloskortti, jossa olisi kunnan keskeisten strategisten tavoitteiden ilmaisu numeroina. Niitä voitaisiin myös silloin seurata ajoissa.

Lautakunnat ja valtuusto ovat tällä hetkellä lähes poikkeuksetta palkittu kokouspalkkioilla. Ne ovat kokousten määrästä ja kestosta riippuvaisia. Kunnanhallituksen kohdalla on usein myös vuosipalkkio, joka on vähäinen. Nämä rahat voitaisiin kerätä esimerkiksi tarkastusvaliokunnan pohjalta jaettavaksi kannustavammaksi vuosipalkkioksi. Kokonaissumma säilyisi ennallaan, mutta jokainen elin arvioitaisiin sen mukaan, missä määrin sen toiminta on myötävaikuttanut tuloskortin ja siis strategian toteutumiseen.

Myös julkinen sana voisi seurata lautakuntien ja muiden luottamuselinten aikaansaannoksia nykyistä tuntuvasti asiallisemmin. Taustalla olisi silloin siis objektiivinen arviointi ja vertailu muihin kunnan elimiin, jolloin lautakunnan saamat palkkiot olisivat oikeudenmukaisempia kuin pelkästään nykyjärjestelmän palkkiot, jotka pohjautuvat vain kokousten lukumäärään ja kestoon.

Nämä ovat huonossa korrelaatiossa aikaan saatuihin tuloksiin. Uusi järjestelmä johtaisi myös siihen, että luottamushenkilöt paneutuisivat esityksiin ennalta riittävästi, jolloin asian käsittelykin nopeutuisi.

Esittelijät siis rinnastettaisiin järjestelmässä samalla lailla palkittaviin kuin luottamushenkilötkin. Kunnasta riippuen virka-ajan ulkopuolisista kokouksista usein voidaan maksaa lisäpalkkioita. Jos esittelijät ovat samoissa etuisuuden piireissä tulisi näihinkin varatut palkkiorahat olla kohdistettavissa uudella tavalla. Esittelijän palkkio voisi olla sama kuin luottamushenkilöpuheenjohtajan palkkio. Käytännössä 1,5–2-kertainen jäsenen palkkioon.

Tässä yhteydessä olisi syytä myös hyödyntää kunnan ylimmän virkahenkilöjohdon arviointia oikeudenmukaisuuden ja keskinäisen vertailukelpoisuuden saavuttamiseksi. Järjestely johtaisi siis kerran vuodessa palkitsemiseen. Lähtökohtaisesti taustalla vaikuttaisi, miten hyvin elin ja esittelijä yhdessä ovat pystyneet aikaansaamaan tuloksia, jotka ovat sopusoinnussa tuloskortin numerotavoitteiden kanssa. Tuloskorttia olisi tietysti muokattava ajan myötä, ottaen huomioon kunnan tavoitteiden muuttuminen.

Hyvästä toiminnasta tulisi siis parempi palkkio ja julkinen tunnustus. Muutokseen tarvittavat päätökset voidaan tehdä pelkästään kunnassa. Turhautuminen vähenisi, koska työskentely olisi mielekkäämpää.

Toimintatapa tarjoaisi tarkastuslautakunnalle mahdollisuuden vaikuttaa ja palkita hyvistä suorituksista. Kunnan kannalta kustannukset olisivat entiset. Kunnanjohtajalle vaikutusmahdollisuus olisi myös työkaluna tarpeen vaikuttaa johtoryhmän jäseniin, jotka pääsääntöisesti ovat yhdessä tai useamassa elimessä esittelijänkin roolissa ja sitten palkkiojärjestelmän piirissä.

Todennäköisesti melkein kaikissa kunnissa kunnanhallituksen rooli on kaikista keskeisin ja sen puheenjohtajalla on eniten lainkin mukaan mahdollisuus vaikuttaa kunnan toimintaan. Taitavan ja taitamattoman puheenjohtajan vaikutus on monella tavalla dramaattinen. Hyvä puheenjohtaja pystyy yhdistämään jäsenten osaamisen taidokkaasti ja rakentamaan hyvän päätöksen ja toimii tehokkaasti ajan käytön suhteen. Tehtävään kuitenkin valitaan paljon ihmisiä, joiden johtamiskokemus myös puheenjohtajana ei ole kovin laaja.

Puheenjohtajan ja kunnanhallituksen työskentelyyn tulisi kiinnittää nykyistä huomattavasti enemmän huomiota, koska usein hallituksen jäsenet ovat myös lautakunnassa läsnäolo-oikeudella ja voisivat vaikuttaa myös työskentelytapaan positiivisesti. Lautakunnan jäsenille on julkaistu opaskirjoja, mutta puheenjohtajan roolin merkitys edellyttäisi omaa kirjasta, kuinka puheenjohtaja voi toimessaan menestyä ja aikaansaada erinomaisia tuloksia.

Keravalla on kulunut viimeiset puolitoista vuotta talousarvion tasapainottamisen ongelmissa. Mitään talouden todellista muutosta muuhun kuin menoihin ei ole aikaansaatu. Luottamushenkilöillä on suuri tarve lisätä menoja, koska he olettavat, että sillä tavoin turvataan parhaimmin ja vaivaa näkemättä uudelleenvalinta. Esimerkki hankkeesta, jossa jopa lautakunnan enemmistö hurahtaa epärealistisiin aloitteisiin, on tekojää keskelle Keravaa.

Asia käynnistyy valtuustoaloitteiden kautta. Ne ovat käsiteltävä kunnan valtuustossa vuoden kuluessa. Media noteeraa valtuustoaloitteet ja esittäjä saa myönteistä julkisuutta.

Kuntasektorin haasteellisuus on lisääntynyt. Palvelutuotteita on useissa kunnissa yli 500 ja koko kuntasektori on kansantaloudenkin mittakaavalla erittäin suuri. Useissa kunnissa kunta on yksittäinen suurin työnantaja ja vaikuttaa välillisesti kaikkien kuntalaisten, myös yritysten menestysten edellytyksiin.

Kiinnostus ylimmän johdon virkoihin ja luottamustehtäviin ei näytä kehittyvän suotuisasti. Some-keskustelu häiritsee ja monet kokevat sen epäoikeudenmukaisena, kun puskasta voi sanoa kenelle tahansa melkein mitä vaan. Kun kunta on paikkakunnan tärkein toimija, olisi tietysti mitä toivottavinta, että sen palveluksessa olevat olisivat mahdollisimman taitavia. Tuottavuus on sitä kautta kehittymässä nopeammin, jos inhimilliset päätökset ovat hyviä.

Rahaa halvalla saavat kaikki kunnat tällä hetkellä tarvitsevansa määrän. Liiallisesta etupainotteisesta velanotosta voi kutenkin jona päivänä tulla erittäin haasteellinen velanhoidon kustannusten muodossa, mikäli korotkin nousevat.

Samaan aikaan monet muutkin tekijät heikentävät kuntataloutta.

Kunnallisveron osuus jää noin puoleen nykyisestä, kun sote siirtyy alueiden vastuulle. Saneeraustarvetta on hallinnollisissa viroissakin. Kansantalouden tasolla eivät myöskään maamme saavutukset ole häävejä. Bruttokansantuote ei yli 10 vuoteen ole parantunut lainkaan. Olemme jääneet Ruotsistakin jo parikymmentä prosenttia BKT-tasolla.

Rakenteellisia uudistuksia pitää toki tehdä muuallakin kuin kunnallishallinnossa. Johtamisjärjestelmän mukaan ottaminen modernimpaan ajatukseen saattaisi avata ajattelua, että asiat voisivat olla myös kuntatasolla huomattavasti paremmin hoidettavissa.

Veronmaksajien taakkaa ei jokaisen vastoinkäymisen yhteydessä lisättäisi, kuten nykyisin näyttää olevan tapana. Velatkin tulevat aikanaan vääjäämättä kuntalaisten maksettavaksi. Aktiiviväestön suhteellisen osuuden laskiessa myös verot tulevat pienemmän joukon vastuulle ja ennen kaikkea tuleville sukupolville jää vähemmän liikkumavaraa investoida tuottaviin tai tarkoituksenmukaisesti.

Eero Lehti, Kerava

entinen valtuuston puheenjohtaja

Luitko jo?