Mielipide: Nuoret aktiivikuntalaisiksi

Äänioikeusikärajan alentamisesta kunnallisvaaleissa 16 ikävuoteen on käyty keskustelua jo pari vuosikymmentä. Aloitteellisia ovat olleet opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikkö, Allianssi ry ja vuonna 2019 asiasta jätettiin myös kansalaisaloite. Tuntuu, että kyse on enemmän lainsäätäjien uskalluksen, kuin kansan tahtotilan puutteesta. Evankelis-luterilaisen kirkon piirissä 16 vuotiaat ovat saaneet äänestää jo vuoden 2010 vaaleista lähtien.

Erilaisia selvityksiä asiasta on tehty runsaasti. Viimeisimpänä valtioneuvosto on toteuttanut Demokratiaohjelma 2025 -selvityksen, jossa suurin osa vastanneista lapsista ja nuorista oli sitä mieltä, että 16 vuotta olisi sopivin äänestysikä kuntavaaleissa sekä myös aluevaaleissa. Parlamentaarinen vaalityöryhmä ei kuitenkaan päätynyt esittämään äänestysikärajan laskua, vaikka he esittivät näkemyksen, että kansalaisaloitteen ja eurooppalaisen kansalaisaloitteen ikärajaa voitaisiin laskea 16 vuoteen. Kuntalain uudistuksen yhteydessä 2015 tuli jo voimaan kunnallisen kansanäänestysaloitteen ikärajan alentaminen 15 vuoteen.

On tarpeen muistuttaa, että perustuslain 14 §:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tässä on ilmaistu velvoite myös nuorten oikeuksia koskevasti.

Kysymys ei kuitenkaan ole vain äänioikeudesta. Äänioikeus on kuin kirsikka kakun päällä: se osoittaa nuorten olevan myös kuntansa aktiivikansalaisia. Ikärajan laskun myötä luotaisiin edellytyksiä kasvuun yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tästä on olemassa hyviä kansainvälisiä esimerkkejä muun muassa Itävallasta ja Saksasta.  Näissä maissa myönnettiin äänioikeus 16-vuotiaille ja vaalikelpoisuus 18-vuotiaille, minkä seurauksena nuorten äänestysaktiivisuus kohosi heti esim. Itävallassa peräti 59 prosenttiin.

Kunnallispolitiikkaa pidetään perinteisesti demokratian kouluna. Sen myötä laajalle joukolle kansalaisia mahdollistuu osallistuminen yhteisten asioiden hoitamiseen. Tätä kautta koko yhteiskunnan ja valtion kansanvaltainen perusta saa laajan tuen ja hyväksynnän, legitimiteetin. Tässä on ollut suomalaisen kansanvaltaisen yhteiskunnan keskeinen vahvuus. Mutta olemmeko kadottamassa tämän vahvuuden?

Tämän päivän tilanne on valitettavasti sellainen, että kansalaiset jakautuvat yhä selvemmin aktiivisiin ja osallistuviin, sekä toisaalta politiikasta ja puolueista vieraantuneisiin ja syrjäytyviin. Kaiken lisäksi vertailututkimusten mukaan suomalaisten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on heikko.

Kansanvaltaisuusperiaate edellyttää mahdollisimman laajaa osallistumisen ja vaikuttamisen turvaavaa keinostoa. Perustuslain 2.2 §:n mukaan kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Perustuslaki eräänlaisena lakien lakina asettaa näin vaatimuksen paitsi lainsäätäjälle, myös hallinnolle edesauttaa tämän tavoitteen toteutumista.

Demokratiakasvatuksen rooli on tärkeässä asemassa nuorten yhteiskunnallisen aktiivisuuden syntymisessä. On hieno asia, että nuorisolain 8 § on jo otettu tosissaan, oppilaskunnat ovat tulossa kaikkiin kouluihin ja nuorisovaltuustojen määrä on kasvussa. Kuntalain uudistuksen yhteydessä v. 2015 nuorisovaltuustot tai vastaavat toimielimet tulisivat pakollisiksi. Äänestysikärajan laskun toteuttaminen seuraavissa kunnallisvaaleissa olisikin luontainen jatkumo nuorten paremmalle huomioimiselle ja kuulemiselle. Jos ensimmäistä vaalikokemusta ei koe nuorena ja kotikunnassaan, voi kynnys myöhempään osallistumiseen toisella opiskelu- tai työpaikkakunnalla nousta ylittämättömäksi. Nykytilanteessa monissa tapauksissa ensimmäinen äänestyskokemus voi siirtyä vasta yli 20 ikävuoteen, enimmillään liki 22-vuotiaalle.

Muitakin perusteita muutokselle on. 16-vuotias maksaa jo veroja ja on rikosoikeudellisessa vastuussa. Koska 16-vuotiaaseen kohdistuu yhteiskunnallisia velvollisuuksia, on outoa ja epätasa-arvoista, että vastaavasti nuorella ei ole oikeuksia. 

Kun kuntien rooli on sote-uudistuksen ja uuden kuntalain seurauksena muuttumassa, olisi nyt luontevaa käynnistää pohdinta nuorten osallisuuden lisäämisestä. Ikärajamuutoksen kannalta merkittävä seikka on, että se vaatii muutoksen perustuslakiin. Valmistelu perustuslain uudistamiseksi ikärajan osalta olisi tarpeen saada seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan.

Euroopan neuvosto on antanut jo vuonna 2001 suosituksen kansalaisten osallistumisesta kunnalliseen toimintaan. Siinä kehotetaan arvioimaan kunnallisten vaalijärjestelmien toimivuutta sen suhteen, onko niissä joitakin peruspuutteita tai sellaisia säännöksiä, jotka voivat rajoittaa tiettyjen väestönosien äänestämistä, ja voidaanko kyseiset puutteet poistaa tai säännökset muuttaa.

Kunnallista vaalioikeutta käsittelevässä väitöskirjassaan Urho Kekkonen kirjoitti vuonna 1936: ”Saavutetun iän asettaminen vaalioikeuden edellytykseksi tietenkin pyrkii hankkimaan vakuuden siitä, että vaalioikeutetuilla on yhteisten julkisten tehtävien päättämisessä tarpeellinen kehittyneisyys ja itsenäisyys. Kun nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan ole iän perusteella ehdottomasti määrättävissä, on ikärajan asettaminen aina jossakin määrin harkintakysymys.” Tällaista harkintaa on vuosikymmenten kuluessa toteutettu usein ja tehty äänioikeusikärajan alentamista tarkoittavia muutoksia nykyiseen 18 vuoteen.

Suomi ylpeilee kansainvälisillä foorumeilla kansanvaltaisesta kunnallishallinnosta, jolla on laaja yhteiskunnallinen vastuu. Siksikin on tärkeää, että kansanvaltaisuuden ajanmukaisuudesta huolehditaan. Sen toteutumisen tulee vastata asenteiden ja ympäristön muutoksiin. Demokratia ja kansalaisten oikeudet ovat tänä päivänä kansainvälisen kehittämisen kohteita. Äänioikeuden ulottaminen nuorille on yksi konkreettinen esimerkki, jonka toteutus on viime vuosina edennyt monissa maissa. Tässä kehityksessä Suomen demokratian mallimaana on perusteltua olla aktiivisesti mukana.

Outi Mäkelä

kunnanjohtaja

Nurmijärvi

Aimo Ryynänen

professori emeritus

Orimattila