Sen itsenäisyyspäivän muiston omistin isälleni, kunniaveteraanille, kirjoittaa Tiina Ojutkangas
Olavinlinna pukeutuu 6.12. sinivalkoisiin väreihin. Kuva: Timo Seppäläinen
Kuulun siihen sukupolveen, että sankarihaudalle meneminen on osa itsenäisyyspäivän viettoa. Ilta istutaan tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa seuraten tv:n ääressä villasukat jalassa.
Tänäkin vuonna itsenäisyysjuhlintaan tuo erityistä arvoa se, että perinneyhdistys vie oman veteraani-isäni haudalle kukkalaitteen kunnioituksesta kunniaveteraania kohtaan. Se ei ole arvostusta pelkästään yhdelle veteraanille vaan kaikille, jotka aikoinaan turvasivat maatamme.
Mitä isänmaallisuus tarkoittaa? Olen varmaankin aika perinteisen isänmaallinen. Arvostan kieltäni ja maatani, myös muiden ihmisten äidinkieliä.
Kävin työtehtäväni ansiosta Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin vuonna 2015. Se oli uskomattoman hieno kattaus suomalaista kokonaisturvallisuutta ja tietoa siitä, mikä kaikki vaikuttaa turvallisuuteemme.
Kysymys ei todellakaan ole pelkästään aseellisesta puolustautumisesta tai kyvykkyydestä. Suomen yksi suurimmista vahvuuksista on eri viranomaisten yhteistyö. Myös henkisellä selviytymiskyvyllä ja joustavuudella on suuri merkitys.
Minulle isänmaallisuus tarkoittaa rauhaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä, että Suomessa huolehditaan vähimmistä, lapsilla on hyvä olla kotona ja koulussa, vanhukset eivät jää yksin. Isänmaallisuus merkitsee myös sitä, että otamme vastaan uudet tulokkaat, joilla on omat juurensa, kielensä ja rakkaus myös omaan maahan. Kuuluminen on osa turvallisuutta. Ulkopuolelle jättäminen luo turvattomuutta.
Yhdeksän vuotta sitten sain kunnian osallistua tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnassa. Mieheni kanssa menimme iloisina ja jännittyneinä paikalle. Juhla oli arvokas ja hauska. Jalat olivat kovilla vaikka kengät oli tarkkaan harkittu. Sininen puku oli hankittu paikallisen muotiliikkeen asiantuntemuksella.
Miksi juhla oli niin erityisen tärkeä? Omistin sen isälleni. Tiesin, että vanha veteraani oli tarkkaavaisena tv:n ääressä kyynel silmäkulmassa, kun vastaanoton tv-kuuluttaja sanoi, että seuraavaksi kättelyvuorossa ovat päätoimittaja Tiina Ojutkangas ja hänen puolisonsa.
Kotikaupungissani Savonlinnassa syttyy tänäkin vuonna 6.12. juhlavalaistus. Olavinlinna loistaa sinivalkoisena. Ihmiset tulevat juhlimaan tärkeätä päivää katsomalla yhdessä valaistua linnaa. Yhteinen tapahtuma luo yhteenkuuluvuutta.
Hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille Suomen joka kolkkaan!
Kirjoittaja on Kuntalehden tuottaja.