Oulun kaupunginvaltuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan näillä näkymin kokouksessaan 29. huhtikuuta. (Kuva: Oulun kaupunki)

Oulun kaupunginjohtajan haku etenee. Valmisteluryhmä on kutsunut Ari Alatossavan ja Timo Reinan soveltuvuusarviointiin.

Alatossava on Oulun konsernijohtaja ja vt. kaupunginjohtaja. Reina työskentelee Kuntaliiton varatoimitusjohtajana.

Ari Alatossava on toiminut aiemmin Iin kunnanjohtajana, Iin Micropoliksen toimitusjohtajana, Iilaakson teollisuuskylän toimitusjohtajana ja Oulun yliopiston yritysasiamiehenä Haapaveden teknologiakylässä. Alatossava on opiskellut historiaa Oulun yliopistossa ja valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1994.

Timo Reina on oikeustieteiden maisteri. Hänet valittiin Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi vuonna 2016. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Hämeen liiton maakuntajohtajana ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran hallintojohtajana. Hän on toiminut myös valtiovarainministeri Annika Saarikon ja hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen valtiosihteerinä sekä alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen erityisavustajana.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Oulussa on tavoitteena, että kaupunginvaltuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan kokouksessaan 29. huhtikuuta. Virkaa tavoitteli 26 hakijaa, joista 7 sai kutsun haastatteluun.