Joensuun uuden kaupunginjohtajan on määrä aloittaa virassaan 1.9.2023. (Kuva: Ville Miettinen)

Joensuun kaupunginhallitus päätti maanantaina, että kolme kaupunginjohtajaksi hakenutta kutsutaan valtuustoryhmien kuultavaksi. Kuultavaksi menevät Ramses Malaty, Jere Penttilä ja Anu Vehviläinen.

Ramses Malaty on kehitysyhteistyön hallinto- ja oikeusyksikön päällikkö ulkoministeriössä. Keskon Itä-Suomen aluejohtajana työskentelevä Jere Penttilä on aiemmin toiminut Kontiolahden kunnanjohtajana ja Riihimäen kaupunginjohtajana. Anu Vehviläinen on Joensuun kaupunginvaltuutettu ja keskustan entinen kansanedustaja. Hän toimi kuntaministerinä Juha Sipilän hallituksessa 2015–2019.

Joensuun kaupunginjohtajan virka avattiin hakuun nykyisen kaupunginjohtajan Kari Karjalaisen ilmoitettua eläköitymisestään. Kuusi hakijaa sai kutsun haastatteluun. Soveltuvuusarviointiin kutsuttiin mainitun kärkikolmikon lisäksi FCG:n johtava asiantuntija, aiemmin Tornion kaupunginjohtajana toiminut Timo Nousiainen.

Joensuun valtuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan 29. toukokuuta. Uuden kaupunginjohtajan on määrä aloittaa virassaan 1.9.2023.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)