Keiteleen valtuusto valitsee kunnanjohtajan 27. tammikuuta. Kunnanhallituksen ehdokas on Juha-Pekka Rusanen.

Keiteleen kunnanhallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle Juha-Pekka Rusasen valintaa kunnanjohtajaksi. Esitys oli yksimielinen.

Juha-Pekka Rusanen, 29, on yhteiskuntatieteiden maisteri, ja hän työskentelee europarlamentaarikko Elsi Kataisen, kesk., kotimaan erityisavustajana.

Rusanen on keskustan kolmannen kauden valtuutettu Lapinlahden valtuustossa. Hän johtaa Lapinlahden tarkastuslautakuntaa ja on Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja ja Pohjois-Savon maakuntahallituksen jäsen. Rusanen valittiin ensimmäisen kerran Lapinlahden valtuustoon 18-vuotiaana vuonna 2008. Toisella kaudellaan hän nousi 22-vuotiaana valtuuston puheenjohtajaksi.

Keiteleen kunnanjohtajan virkaa tavoitteli 14 hakijaa, joista 9 haastateltiin. Tehtävä tuli tavoiteltavaksi, kun kuntaa kesästä 2014 johtanut Hanna Helaste valittiin viime vuoden syyskuussa Jämsän kaupunginjohtajaksi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Keitele on noin 2200 asukkaan kunta Pohjois-Savossa.