Kittilä valitsee vs. kunnanjohtajan 13. joulukuuta. (kuva: Ville Miettinen)

Kittilän kunnanhallitus esittää valtuustolle oikeustieteen maisteri, varatuomari Sanna Ylinamman valintaa vs. kunnanjohtajaksi vuoden 2018 ajaksi. Ylinampa on hoitanut kunnanjohtajan tehtäviä lokakuun lopusta lähtien.

Esitys syntyi tiistaina 5. joulukuuta äänin 6–2. Vähemmistöön jääneet olivat filosofian maisteri Harri Mattilan kannalla. Sijaisuuden täytössä esittelijänä toimivan controller Tuija Långin pohjaesitys oli, että valtuustolle olisi tarjottu Mattilan valintaa.

Långin esityksen mukaan Mattilalla on ylivoimainen työkokemus kunnan- ja kaupunginjohtajan tehtävistä verrattuna muihin hakijoihin. Mattila on toiminut Kauhavan kaupunginjohtajana ja Alahärmän kunnanjohtajana.

Kunnanhallituksen äänestyksessä Ylinamman takana olivat Raili Fagerholm, vas., Sakari Kautto, sd., Vilho Molkoselkä, vas., Vuokko Mäntymaa, kesk., Pekka Rajala, kesk. ja Tarmo Salonen, ps. Tuula Mertaniemi (Oikeudenmukainen Kittilä) ja Ahti Ovaskainen (Oikeudenmukainen Kittilä) äänestivät Mattilan puolesta. Poissa oli Merja Korva, kesk.

Mertaniemi, Ovaskainen ja esittelijä, controller Tuija Lång jättivät päätökseen eriävät mielipiteensä.

Valtuusto valitsee vs. kunnanjohtajan 13. joulukuuta. Sijaisuutta tavoitteli 24 hakijaa, joista 4 haastateltiin.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä