Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän eli Essoten johtajaehdokkaista kolme on valittu soveltuvuusarviointiin. Testattavat ovat Risto Kortelainen, Leila Pekkanen ja Jukka Männistö. Sama kolmikko oli kuntajohtajien ja hallituksen jäsenten haastatteluissa 21.–22.4.

Kuntayhtymän hallitus äänesti valintaprosessista, sillä keskustan Seija Kuikka teki esityksen johtajahaun jatkamista. Esitys kaatui numeroin 8–3. Kuikka esitti myös, että soveltuvuuskokeisiin lähetettäisiin vain Kortelainen ja Pekkanen. Tämä äänestys päättyi lukemiin 7–4.

Kuntayhtymän valtuusto valitsee johtajan aikaisintaan kokouksessaan 12.5.

Yhtymähallitus täydensi tiistaina johtajavalintojaan. Johtajaylilääkäriksi hallitus valitsi Etelä-Savon sairaanhoitopiirin nykyisen johtajaylilääkärin Kati Myllymäen. Hänen tehtäväänsä sisällytetään lääketieteen prosessivastuu ja kehittämisyksikön johtajan tehtävät. Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajaksi valittiin Satu Auvinen.

Hallitus käsitteli myös kuntoutuspalvelujen johtajan valintaa ja tehtäviä, mutta asia valmistellaan uudelleen hallituksen 12.5. pidettävään kokoukseen.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä