Lappeenranta haki KT:ltä linjausta johtavien viranhaltijoiden sivutoimiin. (Kuva: Lappeenrannan kaupunki / Raimo Suomela)

Lappeenrannan kaupungin elinvoimajohtajan Ding Man sivutoimet eivät aiheuta esteellisyyttä, eivät haittaa elinvoimajohtajan tehtävän asianmukaista hoitamista eivätkä ole myöskään kaupungin toimintojen kanssa kilpailevaa, työantajaa vahingoittavaa toimintaa.

Näin toteaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT 4. huhtikuuta antamassaan lausunnossa. Lappeenrannan kaupunki pyysi helmikuussa KT:ltä tulkintaa kysymykseen, voiko kaupungin johtava viranhaltija istua yksityisen yhtiön hallituksessa.

Lappeenrannan kaupunki oli tulkinnut, ettei Man sivutoimille ole viranhaltijalain mukaista estettä.

– Kaupunki on tulkinnut viranhaltijalakia oikein ja asiaan on nyt saatu KT:n vahvistus. Asia ei johda kohdaltamme enää enempään, vs. kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen toteaa Lappeenrannan kaupungin tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Ding Ma on Syncron Tech Oy:n hallituksen jäsen ja toimii LUT-yliopiston kauppatieteiden kansainvälisessä advisory boardissa. Lausuntoa pyydettäessä hän oli myös Reim Group Oy:n hallituksen jäsen ja osallistunut kertaluontoisesti Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin auditointiryhmään.

KT toteaa lausunnossaan, että asema viranhaltijana ei rajoita perustuslaissa turvattua elinkeinonvapautta ja oikeutta vapaasti valita oman laillinen elinkeinonsa. Sivutoimen kieltäminen edellyttää viranhaltijalaissa määriteltyjä perusteita, jotka Ding Man kohdalla eivät täyty.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*