Hattula on 9400 asukkaan kunta Kanta-Hämeessä. (Kuva: Hattulan kunta)

Hattulan kunnanhallitus valitsi perjantaina kolme hakijaa haastatteluihin kunnanjohtajan virkaa varten. Haastatteluun menevät maanantaina 20. syyskuuta Pekka Järvi, Hannu Mars ja Sabah Samaletdin.

Virkaa tavoitteli viisi hakijaa. Kunnanjohtajan paikka tuli haettavaksi, kun tehtävään kesäkuussa 2017 valittu Katariina Koivisto irtisanoutui elokuussa. Koivisto on parhaillaan opintovapaalla, ja hän jättää tehtävänsä marraskuun alussa, jolloin hänen opintovapaansa päättyy.

Pekka Järvi on toiminut kunnanjohtajan sijaisena elokuun 2020 alusta. Myös kahdella muulla haastatteluun kutsutulla on kokemusta kunnan johtamisesta: Mars on toiminut Keuruun kaupunginjohtajana ja Samaletdin Myrskylän ja Evijärven kunnanjohtajana.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä