Ei 20, vaan 600 000 irtosi ministeriöstä ripeälle Hausjärvelle. (Kuva: Pixabay)

Vaikka isot liikuntarakennushankkeet kahmivat valtaosan opetus- ja kulttuuriministeriön jakamista liikuntapaikka-avustuksista, niin Hämeen ripein kuntakin ennätti mukaan rahanjakoon. Hausjärven kunta sai nimittäin 600 000 euron avustuksen Ryttylän koulukeskuksen liikuntatilojen rakentamiseen.

-Rakennustyöt alkavat syksyllä ja parhaillaan avataan tarjouksia. Koko koulurakennushankkeen alustava kustannusarvio on noin 10 miljoonaa euroa. Se on kunnan suurin rakennushanke, kunnanjohtaja Pekka Määttänen kertoo.

Koulu tulee valmistuttuaan 130 oppilaan käyttöön, mutta kasvunvaraakin on oppilasmäärien suhteen.

-Olemme Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta. Uudessa koulussa on kasvunvaraa tulevaisuutta ajatellen 40–50 oppilaan verran, vinkkaa kunnanjohtaja Määttänen uutta kotikuntaa etsiville lapsiperheille.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Helsingin Olympiastadionin peruskorjaus ja Tampereelle nouseva uusi areena KOY Tampereen Monitoimiareena saivat suurimmat avustusrajat. Valtakunnallisesti merkittävinä kohteina Olympiastadionille ohjattiin yli 8,5 miljoonaa euroa ja Tampereen areenalle 7 miljoonaa.

Rahanjaosta enemmän opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Omituinen suunta rahoille
    Kunnassa korvattavaakin asukkaille
    Onkohan tämä taas niitä ulkomaalaisilla puuhastelua kansan laskuun
    Korruptio uutisia Suomesta paljon
    Esillä

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*