Keravan jumppakeppikauppoja on selvittänyt jo Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä poliisi.

Keravan jumppakeppihankinnan aiheuttaman kohun nostamat laineet eivät ota laantuakseen, vaikka kaupungin kasvatus- ja opetustoimi onnistui irtisanomaan keppijumppasopimuksen päättyneen lukukauden lopuksi.

Helsingin Sanomat kertoo torstaina uusimmasta käänteestä, jossa Keravan kaupunki kieltäytyi näyttämästä keppijumppavideoita sitä pyytäneelle keravalaiselle. Kyseinen asukas aikoo viedä asian hallinto-oikeuteen julkisuuslakiin vedoten.

Keravan kaupungin viestinnästä perusteltiin kieltäytymistä Helsingin Sanomille sillä, että videoiden käyttöoikeudet on kouluilla eikä kouluilla voida järjestää yksittäisiä katselutilaisuuksia.

Itä-Uudenmaan poliisi käynnisti jumppakeppikaupoista esitutkinnan 8. maaliskuuta. Rikosnimike on tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Keravan kaupunki kertoi 7. maaliskuuta, että jumppakeppihankintapäätöksen tehnyt kasvatuksen ja opetuksen toimialajohtaja siirtyy kaupungin sisällä toiseen tehtävään.

Keravan kaupunki hankki kesäkuussa 2023 kahdella erillisellä hankintapäätöksellä lähes 60 000 euron hyvinvointipalvelupaketin ja yli 48 000 eurolla keppijumppakeppejä ja niiden säilytyspusseja koulujen taukoliikuntaa varten.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) antoi Keravan kaupungille huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä. KKV totesi ratkaisussaan, että samaan kokonaisuuteen kuuluvia hankintoja ei saa keinotekoisesti pilkkoa osiin, jotta hankinta jäisi alle 60 000 euron kilpailutusrajan.

Aiheesta aiemmin:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*