Kun syksyllä 2022 kiireettömän avosairaanhoidon lääkärikäynneistä 60 prosenttia toteutui viikon kuluessa hoidon tarpeen arviosta, niin viime maaliskuussa vain alle puolet kyseisistä lääkärikäynneistä toteutui viikossa. Vuositasolla parhaat lukemat hoitoon pääsyssä on kirjattu vuonna 2021, jolloin kiireettömistä lääkärikäynneistä toteutui 64 prosenttia viikon sisällä hoidon tarpeen arviosta. Tiedot käyvät ilmi THL:n perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn tilastoista.

Maaliskuun 2023 aikana terveysasemien kiireettömän avosairaanhoidon lääkärikäynneistä 49 prosenttia toteutui viikon kuluessa. Huhtikuun luku oli vielä yhden prosenttiyksikön heikompi eli 48.

Osa ostopalveluista puuttuu

THL:n asiantuntija-arvion mukaan negatiivista kehitystä selittää hyvinvointialueiden käynnistymiseen liittyvät toimet.

-Hyvinvointialueiden aloittamisen vuoksi alueilla on toteutettu sekä hallinnollisia että tietojärjestelmien muutoksia ja niihin liittyviä koulutuksia. Nämä muutokset näkyvät myös kevään hoitoonpääsyn tilanteessa eli lääkärille pääsy on hidastunut, kertoo THL:n kehittämispäällikkö Kaisa Mölläri.

-Hoitovelan korjaamiseen on käytetty myös ostopalveluja. Raportoinnissa eivät kuitenkaan ole mukana kaikki yksityisten toimijoiden tuottamat ostopalvelut, Mölläri jatkaa.

Isoja eroa alueiden sisällä

Hyvinvointialueita koko alkuvuoden osalta vertailtaessa paljastuu, että erot lääkäriin pääsyssä ovat olleet suuria. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella kiireettömistä avosairaanhoidon lääkärikäynneistä toteutui THL:n tilastojen mukaan viikon sisällä hoidon tarpeen arviosta 85 prosenttia ja lähes samaan ylsi Kainuun hyvinvointialue 84 prosentilla.

Vastaavasti alle 40 prosentin jäivät hyvinvointialueista Pohjois-Savo (34 %), Pohjois-Pohjanmaa (37 %), Etelä-Savo (37 %), Itä-Uusimaa (38 %) ja Varsinais-Suomi (38 %). Aluehallintovirastojen alueita vertailtaessa sujuvammin lääkäriin pääsy kiireettömissä tapauksissa onnistui Etelä-Suomen aluehallintoviraston (57 %) ja heikoimmin Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (37 %) alueella.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Eihän tuossa kerrottu mitään alueiden sisäisistä eroista. ”Isoja eroja alueiden sisällä”

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*