Kaupunkimaantieteen professori pitää kaupunkien kasvutavoitteita epärealistisina: "Kehitys perustetaan oletukselle väkimäärästä, jota ei ole"
Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara tuntee Suomen kaupunkien keskustat. Hän toivoo, että keskusta-alueita kehitettäisiin viimein ilman väestökasvuvertailua.
Salo, Kemi, Kajaani, Savonlinna – kaikki kaupunkeja, jotka voidaan luokitella seutukaupungeiksi tai keskisuuriksi kaupungeiksi. Kaikki nämä ovat myös esimerkkejä kaupungeista, jotka ovat keskenään erilaisia, mutta joita voivat yhdistää – samoin kuin vastaavan kokoluokan muitakin kotimaisia kaupunkeja – tutut haasteet: miten turvataan palvelut, miten elävöitetään keskustaa, miten saadaan lisää asukkaita?
Helsingin yliopistossa työskentelevä kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on perehtynyt erityisesti suomalaisten kuntien ja kaupunkien kehitykseen laajalti, pääpaino infrastruktuurissa, suunnittelussa ja rakentamisessa. Hän tunnistaa seutukaupunkien haasteet. Samaan aikaan, kun moni seutukaupungeista kamppailee veto- ja pitovoimansa kanssa, mittaa muuttovoittoa tai -tappiota, vertailee syntyvyyttä ja kehittää kikkakolmosia autioituvan keskustan elävöittämiseen, professori näkee ison kuvan ja sen, missä vika oikeasti on. Sen, mistä vähemmän puhutaan julkisuudessa.
– Keskustelu kuntien ja kaupunkien kehittymisestä keskittyy lähes pelkästään selviytymiskamppailuun ja siinä nimenomaan väestönkasvuun, professori harmittelee.
Vaattovaarasta tällä tavalla kehitystä tarkastellen ja tavoitteita asettaen mennään kaupunkikehityksessä väistämättä vikaan. Tai ei nähdä metsää puilta.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
– Kaikessa kasvun ja jatkuvan kehittymisen kierteessä etenkin näissä pienemmissä kaupungeissa tavoitellaan sellaista maailmaa, jota ei enää ole eikä tule. Kunnissa ja kaupungeissa odotetaan väestönkasvua ja sen pelastavaa vaikutusta, hän sanoo.
– Voin kertoa, että sellaista kaiken pelastusta ei ole näköpiirissä. Syntyvyys on noin 40 000 vuodessa. On päivänselvää, että tulevaisuuden kuntien ja kaupunkien kehitystavoitteet, suunnittelu ja palvelurakenne tulee rakentaa eri tavoin ja lopettaa haikailu väestönkasvun perään. Kehittämisen strategioita tehtäessä pitää hyväksyä uudenlaisia ajattelutapoja.
Tontti täyteen ja tie ohi
Vaattovaaran mukaan seutukaupungeissa pitäisi tehdä rohkeita päätöksiä identiteetin vahvistamiseksi, yhteisöllisyyden edistämiseksi ja sen kuuluisan omaleimaisuuden esiintuomiseksi ja samalla hyväksyä se, että meitä vain on vähemmän: mistä luovumme, mitä emme edes tavoittele ja missä voimme hyötyä naapurista sadan kilometrin säteellä? Myös viihtyisyydellä on merkitystä.
– Monessa kaupungissa tehdään saman näköisiä laatikoita niiden samannäköisten kauppakeskusten viereen ja sitten odotetaan muuttajia ja ikään kuin tämä pelastaisi kaupungin tulevaisuuden. Mitäpä jos mietittäisiin viihtyisyyttä ja identiteettiä?
Toisena etenkin pienten kaupunkien vetovoiman kannalta hankalana päätöksenä, kaupunkimaantieteen professori mainitsee tieinfran suunnittelun. Jo 1980-luvulla alkunsa sai hänen mukaansa kaupungit ohittavien valtateiden ja moottoriteiden vimma, minkä vuoksi lähtökohta on pikemminkin ajaa ohi kaupungeista kuin pysähtyä niihin tai ajaa niiden läpi.
– Väitän, että harva suomalainen tietää, miten upeita pieniä kuntia ja kaupunkeja tässä maassa on ja miten viehättäviä paikkoja niissä on. Vaikkapa Ii tai Ilomantsi ja monia muita. Ei tietenkään tiedä, kun meillä on infralla ohjattu ajamaan ohi kaupungeista ja palvelut on rakennettu valtateiden varteen.
Neuvola hotelliin?
Vaattovaara uskaltaa ajatella rohkeasti. Sellaiseen ajatteluun hän kannustaa myös kuntia ja kaupunkeja – ja oikeastaan myös kaupunkilaisia. Professorin mukaan keskusta-alueiden kehitys ja kaupunkien elävöittäminen edellyttävät aktiivisuutta vähän jokaiselta ja niin asukkailta kuin erilaisilta yhdistyksiltä ja muilta toimijoilta.
– Kannattaa miettiä esimerkiksi erilaisia yhteiskäyttötiloja tai rakennuksia, joissa olisikin meillä vähän yllättäviä toimintoja yhdessä. Voisiko neuvola sijaita hotellin tai asuintalon alakerrassa ja neuvolan ohessa kahvila? Eiväthän pienten lasten vanhemmat tule pelkästään hakemaan terveyspalvelua, vaan lähtevät liikkeelle kohdatakseen muita ihmisiä ja yleensä esimerkiksi kahvilassa.
