Kittilässä valittanee vielä tämän vuoden aikana uudet toimielimet kunnanhallintoon. (Kuva: Ville Miettinen)

Kittilässä halutaan laittaa kunnan toimielimet uusiksi. 14 kunnanvaltuutettua ja kaksi varavaltuutettua on jättänyt aloitteen kaikkien 11.11.2019 kunnanvaltuuston kokouksessa valittujen toimielinten ja puheenjohtajien erottamiseksi. Perusteena aloitteessa on mainittu epäluottamus. Asiaa tiistaina kokouksessaan käsitellyt kunnanhallitus välitti asian edelleen kunnanvaltuuston päätettäväksi.

Kunnanvaltuusto päättää tilapäisen valiokunnan asettamista nykyisten luottamuselinten luottamusta pohtimaan toukokuun 25. päivä pidettävässä kokouksessa. Aloitteen läpimeno vaikuttaa varmalta, ellei joku aloitteen allekirjoittaneista valtuutetuista käännä takkiaan viime metreillä. Kittilän valtuustossa on kaikkiaan 27 valtuutettua.

Allekirjoittaneiden joukossa on muun muassa kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala (kesk.) ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen (vas.). Aloitteen allekirjoittaneiden joukosta löytyy edustus kaikista muista suuremmista valtuustoryhmistä paitsi Oikeudenmukaisesta Kittilästä. Myös yhden edustajan valtuustoon vuoden 2017 saaneet kokoomus ja vihreät ovat jättäneet erottamisaloitteen allekirjoittamatta.

KHO:n päätös taustalla

Kittilässä jouduttiin jakamaan luottamusmiespaikat uudestaan, kun valtiovarainministeriö pidätti kunnan päätöksenteosta 20 luottamushenkilöä. Syynä olivat heidän saamansa syytteet ex-kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamisjupakassa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kun merkittävä osin eturivin kuntapäättäjistä oli rikoksesta epäiltyjä, niin heidän tilalleen jouduttiin valitsemaan luottamuselimiin kokemattomampia päättäjiä. Lapin käräjäoikeus hylkäsi kaikki nostetut syytteet ja korkein hallinto-oikeus päätti huhtikuussa 2020, että luottamushenkilöt voivat palata mukaan kunnalliseen päätöksentekoon.

Kovin pitkää luottamusmieskautta ei erottamisaloite myöhemmin tänä vuonna valittaville luottamushenkilöille tuo. Tilapäisen valiokunnan työskentelyyn on varattava oma aikansa ja seuraavat kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2021. Anna Mäkelän erottamisjupakkaan liittyvien syytteiden käsittely jatkuu seuraavaksi Rovaniemen hovioikeudessa loppuvuodesta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kova tuntuu olevan Kittilässä kiima johtaviin luottamustoimiin. Toivottavasti lähimenneisyyden ”luppoaikaa” on käytetty kuntahallinnon opiskeluun.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*