Hovioikeus antoi jälleen vapauttavan päätöksen Kilttilän luottamushenkilöille. (Kuva: Ville Miettinen)

Rovaniemen hovioikeus on kumonnut kittiläläisille kuntapäättäjille käräjäoikeudessa annetut tuomiot niin sanotussa Eilavaara-jutussa. ”Eilavaara-papereilla” tarkoitetaan eräiden Kittilän päättäjien oikeustieteen lisensiaatti Pertti Eilavaaralta kunnan nimissä tilaamaa oikeudellista neuvontaa, josta laskut osoitettiin Kittilän kunnalle.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi maaliskuussa 2021 Kittilän kunnan kunnanhallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kunnanvaltuuston varapuheenjohtajan petoksen yrityksestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtajan virka-aseman väärinkäyttämisestä 3 kuukauden 15 päivän ja 3 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Syyttäjä vaati hovioikeudessa kovempia rangaistuksia tuomituille ja lisäksi tuomiota eräille muille luottamushenkilöille ja viranhaltijalle, jotka olivat hyväksyneet ns. Eilavaara II-laskun maksamisen vuonna 2015.

Hovioikeus oli käräjäoikeuden kanssa eri linjoilla ja kumosi syytteet. Hovioikeuden mukaan Kittilän kunnanhallitus oli tehnyt asianmukaiset hankintapäätökset oikeudellisten asiantuntijapalveluiden hankkimisesta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Hovioikeuden mukaan ei ollut näyttöä siitä, että kuntapäättäjät olisivat yrittäneet erehdyttää kunnan henkilökuntaa maksamaan mainittuun asiantuntijapalveluun liittyneen laskun ja aiheuttaa kunnalle vahinkoa.

Hovioikeuden mukaan ei ollut myöskään näyttöä väitteelle, että oikeusapuasiakirjojen hankkiminen olisi yritetty salata eräiltä kunnanhallituksen jäseniltä tai että Eilavaaran lausuntoluonnoksia ei olisi toimitettu kunnalle.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja oli kunnan puolesta hankkinut helmikuussa 2015 asiantuntijalta asiantuntija-apua valituksia koskevien hallinto-oikeuden pyytämien lausuntojen valmistelemista varten kunnanhallituksen käsitellessä hallinto-oikeuden pyytämiä lausuntoja. Hovioikeus katsoi, että kunnanhallituksen puheenjohtaja oli hankkiessaan lausuntoluonnoksia hallinto-oikeuden valitusten johdosta pyytämien lausuntojen valmistelemista varten osallistunut kunnanhallituksessa asian käsittelyyn esteellisenä ja rikkonut siten virkavelvollisuutensa, mutta päätyi harkinnassaan siihen, että tekoa oli kokonaisuudessa arvostellen pidettävä vähäisenä ja hylkäsi syytteet.

Viime vuoden keväällä Rovaniemen hovioikeus kumosikaikki syytteet Kittilän kunnan virkarikosjutussa. Jutussa syytettynä oli kaikkiaan 28 henkilöä, joista 27 oli kunnan luottamushenkilöitä. 

Jutussa on kyse Kittilän ex-kunnanjohtaja Anna Mäkelän kohtelusta hänen poliisille tekemänsä tutkintapyynnön jälkeen, joka koski kunnan omistaman hissiyhtiön toimitusjohtajan toimia uuden hissihankinnan yhteydessä. Mäkelä ja valtaosa kunnan päättäjistä ajautui asian tiimoilta jyrkästi eri linjoille ja lopulta Mäkelä erotettiin virastaan.

Korkein oikeus myönsi virkarikosasiassa rajoitetun valitusluvan.

Aiemmin Kittilästä:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*