Maalittaminen horjuttaa ihmisten luottamusta yhteiskuntaan ja sen instituutioihin. Se voi tulla kalliiksi. Kuva: Laura Kotila, VNK

Sosiaalinen media on keskeisessä roolissa luottamushenkilöiden häirinnässä. Vihapuhetta ja maalittamista esiintyy somen lisäksi myös muualla verkossa, esimerkiksi sähköpostissa.

Hallitus on puuttunut verkossa tapahtuvaan häirintään ja esittänyt, että laiton uhkaus olisi virallisen syytteen alainen silloin, kun ihmistä uhataan laittomasti työtehtävän tai luottamustehtävän takia. Esitys on saanut myönteisen vastaanoton.

Mielipiteitä jakaa sen sijaan se, tulisiko maalittaminen säätää rangaistavaksi erillisellä lailla. Maalittaminen on tyypillisesti tietoverkossa tapahtuvaa järjestelmällistä toimintaa, jossa kohdetta uhataan tai loukataan esimerkiksi levittämällä hänen yksityiselämäänsä kuuluvia tietoja tai esittämällä hänestä perättömiä tai muuten halventavia tietoja.

Torstaina 3. joulukuuta julkaistiin oikeusministeriön tilaama selvitys aiheesta. Selvityksen tehnyt oikeustieteen tohtori, käräjätuomari Mika Illman ei näe tarvetta erilliseen lainvalmisteluun.

Illmanin mukaan erillinen maalittamisen kriminalisoiva laki ei ratkaisisi ongelmaa, sillä maalittamista voidaan torjua kohtuullisen hyvin jo nykyisellä lainsäädännöllä. Laissa on useita rangaistussäädöksiä, joita voidaan soveltaa myös maalittamiseen.

Lakimiesliitto on kuitenkin eri linjoilla Illmanin selvityksen kanssa. Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja Antero Rytkönen julkaisi 9. joulukuuta liiton linjaa edustavan mielipidekirjoituksen.

– Maalittamista torjuva selkeä rangaistussäännös tarvitaan oikeudenhoidon ja hallinnon toimintakyvyn sekä sananvapauden turvaamiseksi, Rytkönen kirjoitti.

Maalittamisen ehkäisyssä ei ole kyse ainoastaan lainsäädännöstä. Oma vastuunsa on myös poliitikoilla ja muilla julkisilla vaikuttajilla, jotka rakentavat julkisen keskustelun pelisääntöjä ja ilmapiiriä. Kunnallisvaalien alla esimerkiksi kunnallispolitikkojen rooli on keskeinen.

Työsuojelu suojaa maalitettua

Illmanin selvityksen mukaan maalittamisen kriminalisoimista paremmin toimisi se, että tietyt sosiaalisen median ylläpitäjät velvoitettaisiin lailla valvomaan alustoillaan julkaistua sisältöä ja poistamaan sitä, jos se ilmeisesti täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Lisäksi Illman peräänkuuluttaa parempaa työsuojelua, jotta maalittamisen vaikutuksia voidaan rajoittaa.

Kaikki maalittamisen kohteet eivät ole työsuojelun piirissä. Illman korostaa, että erityisen haavoittuvassa asemassa olevien freelance-toimittajien sekä ei-työsuhteisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden tueksi tulee luoda järjestely, jolla heihin kohdistuvan maalittamisen vaikutuksia voidaan rajata työsuojelun keinoja vastaavalla tavalla.

Myös poliitikot, kuten kunnallispäättäjät ovat työntekijöitä hankalammassa asemassa. Työntekijöihin kohdistuvan maalittamisen seurauksia voidaan rajata työsuojelun keinoilla, mutta poliitikoilla sellaista työsuojelua ei ole.

– Tältä osin voisikin pohtia, tulisiko puolueiden antaa jonkinlaista työsuojelun keinoja vastaavaa suojaa, Illman sanoo.

Maalittamisen määritelmä

Keväällä 2020 sisäministeriö asetti työryhmän valmistelemaan käytännön ehdotuksia, joilla tehostetaan maalittamisen vastaista toimintaa. Yksi tärkeimmistä työryhmän johtopäätöksistä on, ettei maalittamisen kohdetta saa jättää yksin. Hänen organisaationsa ja työnantajansa on tuettava häntä tilanteessa ja osoitettava, että koko organisaatio on maalittamisen kohteen tukena.  

Työryhmä on miettinyt myös maalittamisen määritelmää. Maalittamiseksi voi kuvata toimintaa, jossa yksittäinen henkilö tai ryhmä hyökkää ja kehottaa muita hyökkäämään yhden kohteen kimppuun esimerkiksi lähettämällä sähköposteja ja vihaviestejä, levittämällä kohteesta perättömiä tai vääristeltyjä tietoja, kirjoittamalla henkilöstä juttuja erilaisiin vastamedioihin, asettamalla henkilö huonoon valoon sosiaalisessa mediassa sekä muilla tavoilla, jotka halventavat kohdetta ja asettavat hänet epäedulliseen valoon.

Päämääränä ei kuitenkaan ole ainoastaan yksilöön vaikuttaminen, työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä kertoo.

– Maalittamisen suora kohde on yksittäinen ihminen, mutta todellinen kohde voi olla organisaatio, jossa henkilö työskentelee. Maalittaja vähentää näin luottamista organisaatioon ja horjuttaa sekä yhteiskuntaa että sen instituutteja kohtaan tunnettua luottamusta, Mankkinen sanoo.

Maalittamisen kohteena ovat usein viranomaiset, esimerkiksi poliisi ja syyttäjät tai instituutiot, kuten tutkimuslaitokset ja mediat. Jos ihminen joutuu maalittamisen kohteeksi esimerkiksi henkilökohtaisten mielipiteidensä takia, muttei ole sidoksissa mihinkään instituutioon, on tilanteen tulkinta hankalampaa.

– Monilla ihmisillä on takanaan joku instituutti, kuten työpaikka tai vähemmistön etujärjestö. Välillä voi olla vaikea määritellä, milloin maalittaminen johtuu yksilöstä ja hänen mielipiteestään ja milloin kaikesta siitä, mitä tämä henkilö edustaa.

Poliitikoilla vastuu vastakkainasettelusta

Poliittisessa keskustelussa maalittamisen tunnistaminen on välillä erityisen vaikeaa. Termiä käytetään monenlaisissa tilanteissa. Esimerkiksi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori syytti hallitusta pääkaupunkiseudun maalittamisesta koronantorjunnasta käydyssä julkisessa keskustelussa.  

Tarja Mankkisen mukaan tilanteesta tekee ongelmallisen se, että poliittisessa keskustelussa myös maalittamista käytetään poliittisten päämäärien saavuttamiseen.

– Politiikassa on maalittamista, mutta myös sellaista poliittista puhetta, jossa maalittamista käytetään oman politiikan ajamiseen.

Sananvapaus on laajimmillaan juuri poliittisista kysymyksistä keskusteltaessa. Jos tosiseikat ovat olennaisilta osin oikein, kärjekäs kritiikki on sallittua. Uhkaamista sananvapaus ei kuitenkaan suojaa.

Viranomaistyöllä on käytännössä mahdoton vaikuttaa siihen, missä kulkee hyväksytyn ja ei hyväksytyn poliittisen keskustelun raja, Mankkinen huomauttaa.

– Käytettyjen keinojen on oltava sellaisia, ettei niistä muodostu uusia aseita.

Kyse ei ole vain lainsäädännöstä, vaan poliittisesta kulttuurista, joka on polarisoitunut ja kärjistynyt. Monissa maissa pohditaan nyt samanaikaisesti sitä, miten paljon puolueet voivat harjoittaa toimintaa, joka tuo kannatusta, mutta syö ihmisten luottamusta yhteiskuntaan.  

Viime vuosina suomalaisten luottamus politiikkaan on laskenut. Mankkinen muistuttaa, että ihmisten vähenevä luottamus politiikkaan, yhteiskuntaan ja viranomaisiin voi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. Nykyisessä ilmapiirissä on hänen mukaansa kuitenkin vaikea uskoa siihen, että maalittamisen ja vihapuheen käyttö osana politiikkaa lakkaisi.

– Poliitikoilla itsellään on tästä vastuu. Poliitikot myös toimivat vahvana esimerkkinä ja roolimallina muille, Mankkinen sanoo.

Lue lisää:

Julkisen keskustelun uhkailua ollaan suitsimassa lailla – Edistää tasa-arvoa ja on tärkeä hoitoalalle

Pitääkö sometörkyä vain kestää? – Tutkija huolissaan: ”On kyllä suuri vahinko, jos kehitys johtaa siihen, että luottamustehtäviin hakeutuvat vain paksunahkaisimmat”

Viharikosten vastaisen työn hyvistä käytännöistä julkaistiin opas – Vihapuhe rajoittaa myös kuntapäättäjien osallistumista

Avatar
Matilda Jokinen
matilda.jokinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Virkamiehiin ei sovelleta työsuojelua poliittisessa jahdissa. Tämä on kahdesti kokeiltu eri kunnissa. Työsuojelu koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä toiminta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*