Ammatillisen koulutuksen rahoitus luo epävarmuutta
Ammattitutkinnon näyttöjen antaminen on siirtymässä työpaikoille. Koulutuksen järjestäjät pitäisivät päävastuun tutkintojen järjestämisestä oppilaitoksilla. Kuvassa Saimaan ammattiopiston kokkiopiskelija Mariia Zhukova. (Kuva: Lauri Rotko)
Ammattikoulutuksen uudistus vie opetusta enemmän työpaikoille ja tuo tuloskilpailun oppilaitosten rahoitukseen. Nuoret ja aikuiset opiskelevat jatkossa yhdessä ja jokainen opiskelija saa henkilökohtaisen opetussuunnitelman.
Miten uudistuksen linjaukset nähdään kentällä? Kuntalehti pyysi vastauksia 43:lta ammatillisen oppilaitoksen johtajalta. Kyselyyn tuli 14 vastausta.
Vastauksista nousi selkeästi esille huoli lakiesityksessä kaavaillusta rahoitusmallista.
Jatkossa puolet koulutuksen järjestäjän rahoituksesta olisi opiskelijavuosiin perustuvaa perusrahoitusta, 35 prosenttia tutkintojen suoritusmäärään perustuvaa suoritusrahoitusta ja 15 prosenttia vaikuttavuusrahoitusta. Vaikuttavuusrahoituksessa huomioidaan opiskelijoiden työllistyminen, sijoittuminen jatko-opintoihin ja palaute.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Lisäksi oppilaitokset voisivat saada opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää harkinnanvaraista strategiarahoitusta.
Kyselyyn vastanneiden mukaan esitetty rahoituslakimuutos on ennakoimaton ja luo epävarmuutta, koska vaikuttavuus- ja suoriterahoituksen osuudet ovat niin suuret suhteessa perusrahoitukseen.
Perusrahoituksen osuuden tulisi olla vastaajien mukaan vähintään 60 prosenttia. Perusrahoituksessa pitäisi myös huomioida alueen olosuhteet, kuten nuorisotyöttömyys ja koulutustarpeet.
Strategiarahoituksen jakoperusteita puolestaan pidetään selkiytymättöminä.
Useat vastaajat totesivat, että lakiluonnoksen mukainen rahoitusjärjestelmä on liian monimutkainen ja vaikeasti arvioitava.
Lue lisää ammatillisesta koulutuksesta torstaina ilmestyvästä Kuntalehdestä.
Lue myös: Kuntalehden pääkirjoitus: Amikselle arvoa
Merja Ojansivu
Odotetaan nyt Kuntalehden jatkojuttua, mutta ongelmat ovat suuret. Keski-Suomessakin leikkaukset ovat johtaneet irtisanomisiin ja kurjistavat opetusta.
Nytkö ollaan supistamassa kuluja palveluiden kustannuksella, saaden firmoille rahastus leikkikenttä hiottua kuntoon kansalaisten kustannuksella. Takapakkia tulee ns. Hyvinvointi valtiomallille.
”Jatkossa puolet koulutuksen järjestäjän rahoituksesta olisi opiskelijavuosiin perustuvaa perusrahoitusta, 35 prosenttia tutkintojen suoritusmäärään perustuvaa suoritusrahoitusta ja 15 prosenttia vaikuttavuusrahoitusta. ”
Opiskelijavuosiin perustuva rahoitus on jo nyt johtanut tilanteeseen, jossa oppilaitokset aivan turhaan roikottavat oppilaita koulussa saadakseen niistä nuppiluvun mukaan korvausta. Ammattikouluista ammattikorkeakouluihin asti oppilaat ihmettelevät lyhyitä päiviä ja vajaita viikkoja.
Opetuksesta voisi varsin hyvin leikata reippaasti, kun opetus tiivistettäisiin nykyistä tiukempaan pakettiin. Ei ammattikoulun tarvitse kestää kolmea vuotta. Saman opetuksen voi hoitaa kahdessa, kun venytetään viikko viisipäiväiseksi ja päivä kahdeksan – tai edes kuusituntiseksi. Nykyinen oppilaitosten joutokäynti on valtion rahojen ja nuorten ihmisten ajan vastuutonta tuhlaamista.
Nuoret ja aikuiset eivät välttämättä opiskele ”yhdessä”, vaikkakin tulevaisuudessa on vain yksi yhteinen tapa suorittaa ammatillinen tutkinto. Lisäksi ”henkilökohtainen opetussuunnitelma” tehdään jo nyt ammatillisessa peruskoulutuksessa. Sen sijaan näyttötutkinnoista tuttu henklökohtaistaminen otetaan käyttöön kaikille.
Tekisipä tämä hallitus edes yhden uudistuksen, jossa olisi kuuneltu asianosaisia eli koulutuksen järjestäjiä ja opiskelijoita. Aina rahat menevät markkinoiden hyödynnettäviksi. Ei Suomea rakenneta koulutusta leikkaamalla. Sitä ei Sipilän hallitus ymmärrä.
Kulutuksen järjestäjien kuunteleminen on johtanut yli-investointeihin, tehottomuuteen ja opintoputkien keinotekoiseen pidentämiseen. Kaikki tuttavapiirini opiskelijat ammattikouluista korkeakouluihin ihmettelevät, miksi seinin on käytetty rahaa, mutta opetusta on harvakseltaan.
Yliopistossa opiskelijoilta on perinteisesti vaadittu itseopiskelua ja opetushenkilökunnalta tutkimusta, mutta mihin perustuu ammattikoulujen kolmepäiväinen työviikko ja neljätuntiset päivät. Eivätkä ne ole ammattikorkeassa juurikaan sen perustellumpia: itseopiskelu on yleensä mahdotonta, kun siihen ei ole aineistoa eikä tenttiminen onnistu kuitenkaan yhtään sen ripeämpään tahtiin, vaikka kuinka olisivat tiedot kasassa.
Koulutuksen rahoittajana valtio ei juurikaan kerro, mihin säästöt pitää kullakin pääluokalla kohdentaa, vaan se jää koulutuksen tarjoajien tehtäväksi. He taas tietenkin suuntaavat säästöt mieluiten opetukseen, koska tällöin he voivat heristää sormella rahoittajan suuntaan ja julistaa oppilaiden kärsivän. Rakenteista ei kukaan halua säästää. Onhan koulu ja virat oltava, vaikka ei olisi yhtäkään oppilasta.