Ammattikorkeakoulua käyvistä opiskelijoista yli puolet kertoi psyykkisen hyvinvointinsa heikentyneen – ”Liikunnan ei tulisi olla ylimääräistä”
Suomen opiskelijakuntien liiton puheenjohtaja Lauri Kujala sanoo, että opiskelijoiden pitkään jatkuneet hätähuudot on otettava tosissaan. Kuva: Timi Kuosmanen
Lähes puolet ammattikorkeakoulua käyvistä opiskelijoista kokee toimeentulonsa vähintään heikoksi.
Kyselynsä pohjalta tiedottava Suomen opiskelijakuntien liitto kertoo myös opiskelijoiden huolista, jotka liittyvät opintotuen asumislisälle siirtymiseen. Edellä mainittu muutos heikentää opiskelijan mahdollisuuksia ehkäistä velkaantumista, arvioi puolestaan opiskelijajärjestö.
Opiskelijoille suunnatun kyselyn vastaajista 41,5 prosenttia arvioi siirtymän vähentävän käytettävissä olevia tuloja paljon ja 19,3 prosenttia arvioi siirtymän vähentävän käytettävissä olevia tuloja vähän.
– SAMOK (Suomen opiskelijakuntien liitto) toteutti ammattikorkeakouluopiskelijoille kohdistetun kyselyn, jonka tavoitteena oli kartoittaa opiskelijoiden näkemyksiä omasta toimeentulosta, opintotuen asumislisälle siirtymisestä sekä hyvinvoinnista, järjestön puheenjohtaja Lauri Kujala sanoo.
Hätähuutoja on kuultu
SAMOKin keräämässä aineistossa korostui erityisesti vastaajien huoli omasta toimeentulostaan.
Vastaajista 31,6 prosenttia määritteli toimeentulonsa heikoksi ja 17,5 prosenttia kertoi, ettei toimeentulo riitä välttämättömiin menoihin.
Vastaajat saivat arvioida myös käytettävissä olevia tulojaan kiinteiden kustannusten jälkeen. Heistä 9,6 prosenttia kertoi, ettei pakollisten menojen jälkeen käyttöön jää lainkaan rahaa tai tulot menevät miinukselle.
Toimeentulohaasteiden ohella opiskelijoiden vastauksista välittyi huoli omasta hyvinvoinnista. 31,6 prosenttia vastaajista kertoi psyykkisen hyvinvointinsa heikentyneen ja 18,8 prosenttia kuvasi psyykkisen hyvinvoinnin heikentyneen huomattavasti.
– Useassa vastauksessa korostui ylimääräisestä luopumisen pakko, mutta myös vaikeudet varautua yllättäviin tilanteisiin, kuten sairastumiseen. Opiskelijoiden pitkään jatkuneet hätähuudot on otettava tosissaan, jos haluamme tulevaisuuden tekijöiden kykenevän tulevaisuuden rakentamiseen, Lauri Kujala linjaa.
Työ ei ratkaise kaikkea
Kyselyssä kartoitettiin myös opiskelijoiden ajankäyttöä työnteon osalta. Opiskelijoista 52,3 prosenttia kertoi käyvänsä töissä opintojensa ohella.
Myös työssäkäyvistä moni kuvasi toimeentuloon liittyviä vaikeuksia. Yli 12 tuntia työskentelevistä 23,2 prosenttia kuvasi toimeentulonsa heikoksi ja 18,1 prosenttia arvioi, etteivät rahat riitä välttämättömiin menoihin.
Avoimissa vastauksissa opiskelijat arvioivat työtuntien lisäämisen hidastavan opintoja ja kasvattavan kuormitusta. Osa vastaajista harkitsi opintojen keskeyttämistä kokonaan, mikäli toimeentulo heikkenee.
– Jopa harrastamista täytyy pohtia. Voinko käydä uimassa tai salilla? Tulojen pienentyessä kaikesta ylimääräisestä tulee luopua ja esimerkiksi liikunnan ei tulisi olla ylimääräistä, eräs opiskelija pohti vastauksessaan.
Ministeri suhtautuu vakavasti
SAMOK luovutti opiskelijakyselyn tulokset liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvistille.
– Suhtaudun näihin tuloksiin vakavasti, Bergqvist arvioi SAMOKin tiedotteen mukaan.
SAMOKin kysely toteutettiin huhtikuussa 2024 ja siihen vastasi 680 ammattikorkeakouluopiskelijaa.
Vastaajista 93,4 prosenttia suoritti ensimmäistä tutkintoaan. Kyselyssä oli kahdeksan toimeentuloon ja hyvinvointiin liittyvää kysymystä.
Kyselyä jaettiin opiskelijoille SAMOKin omassa viestinnässä sekä opiskelijakuntien ja korkeakoulujen kautta.