Huoli ammatillisesta koulutuksesta kiihtyy
Kuva: Ville Miettinen
Ammatillisen koulutuksen säästöt ovat kohdistuneet erityisesti opetuksen määrään. Palkat ja tilat ovat alan suurimmat kustannustekijät.
Kuohunta ammatillisen koulutuksen ympärillä on saanut lisää kierroksia. Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina ammattikoulujen vaikeuksista, kun oppilailla on oppimis- ja sopeutumisvaikeuksia ja kriittisille aloille valmistuu ihmisiä, jotka opettajan mielestä eivät alalle sovi. Jo jonkin aikaa on tunnettu huolta ammattimaisen lähiopetuksen määrän karsimisesta, kun ammatillisessa koulutuksessa on haettu säästöjä.
Lähihoitajiksi opiskelee HS:n mukan ihmisiä, joita opettaja ei uskalla lähettää työpaikalle työssäoppimisjaksoille, ja vartijoiksi kuumakalleja, joiden pinna pettää jo koulun harjoituksissa.
Ongelma on noussut esiin, kun opiskelijavalinnoissa ei käytetä enää nykyisin soveltuvuustestejä.
Niin HS:n jutussa kuin muussakin keskustelussa esiin ovat nousseet puutteet perustaidoissa ja oppimisvalmiuksissa sekä erityisesti lähiopetuksen väheneminen.
Samaan aikaan kun puhutaan ammatillisen koulutuksen vaikeuksista, Suomen Yrittäjien Pk-barometrin mukaan 18 prosenttia yrityksistä koki sopivan työvoiman saatavuuden pahimmaksi työllistämisen esteeksi.
Koulutuksesta leikattiin jo edellisellä hallituskaudella, ja nykyinen hallitus on leikannut lisää. Koulutusleikkaaukset ovat herättäneet tyytymättömyyttä myös siksi, että valtaosa puolueista antoi ennen eduskuntavaaleja lupauksen, että koulutuksesta ei leikata.
Soveltuvuustestit takaisin
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, kok., lupasi, että yrittää palauttaa mahdollisuuden käyttää soveltuvuustestejä opiskelijavalinnoissa.
Soveltuvuustestit ovat kuitenkin ratkaisu vain yhteen ammatillisen koulutuksen ongelmaan. Ammatillisesta koulutuksesta on säästetty vähentämällä niin sanottua lähiopetusta eli opetusta, jossa ammattikoulutuksen ammattilainen opettaa oppilaita koulussa. Sitä on korvattu siirtämällä kasvava osuus opiskelusta työpaikoille. Idea on, että työpaikoilla opiskelija oppisi käytännössä, miten työ työpaikoilla tehdään.
Aiemmin työharjoitteluksi kutsuttuja osia on ammatillisessa koulutuksessa ollut ennenkin, mutta nyt työpaikalla on tarkoitus kattaa aiempaa suurempi osuus opetuksesta.
Työpaikoilla ei kuitenkaan ole opettamisen ammattilaisia ja työpaikkojen valmiudet ja intressit opettamiseen vaihtelevat. Kouluilla ei myöskään ole sanktioita, jos oppilas ei saakaan opetusta, vaan hänet laitetaan pelkkiin hanttihommiin.
Julkisuudessa on kerrottu yhä enemmän myös vanhempien huolesta, kun ammattikoulua käyvällä nuorella ei monina päivänä ole mitään kouluun liittyvää järjestettyä ohjelmaa. Omaehtoinen opiskelu ei kaikilta suju.
Ongelmista puhutaan
Google-haku sanoilla ”ammattikoulu ongelma” tuottaa 234 000 tulosta 0,38 sekunnissa. Se tietysti kertoo, että ongelmia ammatillisessa koulutuksessa on koettu pitkään. Uusimmissa teksteissä valitetaan erityisesti opetuksen vähyyttä ja sitä, että monistenippu korvaa opettajan.
Ammatillinen opettaja Vesa Kupila vastasi HS:n yleisönosastolla jokin aika sitten ihmettelyyn siitä, mitä ammattikouluissa oikein tapahtuu. Hän muistutti, että ammatillisesta koulutuksesta on leikattu ja leikkaukset voivat käytännössä kohdistua tiloihin ja opettajien palkkoihin. Seurauksena opetustuntien määrä on laskenut.
Hän kirjoitti opettajan arjesta:
– Meidän vastuullamme ovat ammatillinen kasvatus, ammatti-identiteetin luominen ja vahvistaminen sekä työelämässä toimimisen pelisääntöjen opettaminen. Tämän tekee toki hankalaksi se, että koulupäivät kestävät säästöjen vuoksi neljä tuntia.
– Olen kyllä hoitanut vanhempienkin tehtäviä soittelemalla aamuisin opiskelijoille, herättämällä heidät ja kehottanut tiukkaan sävyyn saapumaan kouluun. Olen keskustellut opiskelijoiden kanssa ravinnon, unen, liikunnan ja harrastusten merkityksestä opintojen tukena. Tutkinnonohjaajana seuraan opintojen etenemistä, puutun tarvittaessa asiaan ja olen yhteydessä huoltajiin, Kupila kirjoittaa.
Myös OAJ:n taholta on toistuvasti kiinnitetty huomiota siihen, että opettajien rajallisesta ajasta osa menee muuhun kuin varsinaiseen opetustyöhön.
Hätäkokousta kaivataan
SDP:n kansanedustaja Pilvi Torsti kiittää tiedotteessa Grahn-Laasosta siitä, että tämä on luvannut puuttua lähihoitajien soveltuvuustesteihin. Torsin mukaan se on hyvä alku, mutta ei riitä.
– Tarvitsemme pikaisella aikataululla jonkinlaisen hätäkokouksen, jotta ammatillisen koulutuksen tilanne arvioidaan koulutuksen järjestäjien ja päättäjien kesken, Torsti toteaa.
– Tavoitteena on saada ammatillinen koulutus kuntoon ja kenttää rauhoitettua. Jatkuvat hätähuudot vanhemmilta ja opettajilta ovat hankalia myös niille aloille ja oppilaitoksille, joissa koetaan asioiden toimivan, Torsti lisää.
Keskustelussa ammatillisesta koulutuksesta sotketaan yleisesti kaksi samanaikaista, mutta toisistaan pitkälle riippumatonta tekijää: reformi eli toimintamallin muutos ja rahoituksen taso, jota on siis leikattu. Reformin osalla on totta, että lähiopetusta ollaan vähennetty, mutta niin oli tarkoituskin. Oppimista siirretään etäopiskeluksi, mm. verkkopainotteiseksi ja erityisesti työpaikoilla tapahtuvan oppimisen suuntaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö näiden kaikkien muotojen (lähi, etä ja työssäoppimien) tulisi olla tavoitteellista, ohjattua ja valvottua. Eli opettajan rooli muuttuu, mutta opettaja on läsnä ja tukee kutakin opiskelijaa tämän kulloiste3nkin tarpeiden mukaan. Jos näin ei olla menetelty, oppilaitos ei ole ymmärtänyt reformin ydintä eikä ole onnistunut omaa toimintaansa koskevassa muutoksen johtamisessa.
Tikka hyvä, vaikka koulu olisikin budjetoinut edes muutaman tunnin siihen että opettaja käy siellä työpaikalla antamassa opastusta, yksikään yritys ei sinne tiloihinsa yhtään ylimääräistä henkilöä halua pyörimään. On suorastaan kiven takana edes saada yrittäjältä sen verran aikaa ja opettajan aikatauluun sopivana hetkenä että ehtisi sopimukset allekirjoittaa. Yrityksille kyllä kelpaa ilmainen nuori työntekijä vaikkapa siivoilemaan tms.mutta mitään järkevää ja ammatillista heille ei yleensä haluta antaa ja harvassa yrityksessä kellään on todellisuudessa aikaa sen kummemmin opastaa työnharjoittelijoita.
Yrittäjä saattaa jopa harmistuneena sanoa että hänellä on mennyt monta työtuntia tuon opiskelijan opastaminen.
Opettajia sinne ei haluta koska ne opettajat eivät kaikki ole juuri sen alan ammattilaisia. Jos koulussa on vaikka yksi sähkötekniikan opettaja ja 150 opiskelijaa, ei opettaja mitenkään pysty käymään 3 harjoitteluviikon aikana kaikkien luona yrityksissä vaikka teoriassa edes olisi mahdollista saada aikataulut yrittäjien kanssa sovittua ja kulkemisen satojenkin kilometrien matkoja yrityksiin – koska hänellä on toki muutakin työtä koulussa ja opetusta myös siellä.
Niinpä sitä sähköalan opiskelijaa on pakko lähettää ohjaamaan vaikkapa ruotsinopettaja jolla ei ole mitään tietoa kyseisestä alasta. Ei mikään firma sellaista halua sotkemaan asioita kun siellä on kiire ja YT päällä ja ties mitä.
Jos opettaja koulussa opettaa 30 oppilasta yhdessä tunnissa on helppoa matematiikkaa että 30 oppilaan luona tunnin verran käymiseen työpaikoilla menee vähintään noin 60 tuntia.
Eli saman opetus- ja ohjauspyörän antamiseen menisi monikymmenkertainen määrä opettajia, ja nimenomaan niitä käytännön ohjaajia.
Mutta sen sijaanhan opettajia on vain vähennetty koska koulujen budjetit ovat kroonisesti miinusmerkkisiä.