Pelkkä työ ja kahvi eivät riitä ihmiselle uudessa maassa viihtymisen eväiksi. Tarvitaan esimerkiksi toimivia sosiaalisia suhteita, jotta elämä vaikkapa Suomessa maistuu. Kuva: Pixabay

Suomella on parannettavaa korkeasti koulutettujen kansainvälisten osaajien pitovoimassa. Tämä johtuu siitä, että ulkomailta Suomeen muuttavat kokevat itsensä usein ulkopuolisiksi työelämässä ja vapaa-ajalla, Turun yliopisto tiedottaa.

Tilanteen korjaaminen vaatii yhdessä rakennettavaa ja toteuttavaa visiota osallistavasta suomalaisesta yhteiskunnasta.

Turun yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston yhteisessä hankkeessa on tarkasteltu eri maista, taustoista ja aloilta tulevien kansainvälisten osaajien kokemuksia Suomesta. Hankkeen tutkijat ovat koonneet tuloksia ja toimenpidesuosituksia.

Julkisen palvelujärjestelmän ja työelämän kehittämisen tueksi tarvitaan yhteisesti jaettu visio osallistavasta yhteiskunnasta, tiedotteessa linjataan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Vision puute johtaa helposti poliittisten päätösten ennakoimattomuuteen ja palvelujärjestelmän pirstaloitumiseen. Palvelujärjestelmän kehittäminen yhdessä määriteltyjen arvojen pohjalta takaisi vaalikausien yli ulottuvan vakaan ja kannustavan toimintaympäristön yksilöille ja yhteisöille.

Olennainen osa visiotyöskentelyä on arvojen määrittäminen ja erityisesti se, nähdäänkö kansainväliset osaajat pelkkinä tuotannontekijöinä vai yhteiskuntaa rikastavina yksilöinä.

Kielimuuri vaikuttaa

Toisekseen tutkijat huomauttavat, että kansainvälinen osaaja voi jäädä yhteiskunnassamme ulkokehälle.

Ulkomailta muuttavan näkökulmasta suomalainen yhteiskunta on sisäänpäin kääntynyt.

Vapaa-ajan haasteena kansainvälisillä osaajilla on, että monet julkiset ja yksityiset palvelut ovat tarjolla vain suomeksi ja ihmisiltä puuttuu positiivista uteliaisuutta uusien kontaktien solmimiseen.

Ulkopuolisuuden haasteet tulisi huomioida kansallisessa visiossa ja siitä johdetuissa toimenpiteissä.

Ei kahta ilman kolmatta

Kolmanneksi kehittämisen kohteeksi tutkijat nostavat esiin yhteistyön eri ulottuvuudet.

Jaettu näkemys tulevaisuuden osallistavasta Suomesta ja tarvittavista keinoista edellyttää kansainvälisten osaajien, julkisen sektorin ja muiden sidosryhmien tiiviimpää yhteistyötä.

Tarvitaan hallinto-, puolue- ja sektorirajat ylittävää pitkäjänteistä työskentelyä, tiedotteessa painotetaan.

Kansainvälisten osaajien järjestäytymistä jo olemassa olevien rakenteiden, kuten yhdistysten ja puolueiden, kautta tulee tukea, jotta heidän osallistumisensa yhteiskuntaan vahvistuu ja äänensä tulee kuuluviin julkisessa politiikkavalmistelussa ja päätöksenteossa.

Business Finlandin rahoittamassa High-skilled internationals: bottom-up insights into policy innovation for work and entrepreneurship in Finland (HIWE) -hankkeessa selvitettiin korkeasti koulutettujen kansainvälisten osaajien kokemuksia Suomessa asumisesta, työskentelystä ja yrittäjänä toimimisesta.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*